“Jeesus voi pelastaa sinut!”
“Jos nyt kuitenkin jollain toisella kertaa” Jostain syystä nämä uskovaiset aina tunkeutuvat reviirilleni.
“Herralla on asiaa sinulle!”
Tiedän että oikea vastaus tuohon kuuluisi: “Siirry sitten pois edestä jotta kuulen hänet”, mutta hetken mielijohteesta sanoinkin: “Oletko koskaan epäillyt uskoasi?”
“En.”
“Minä en usko Jumalaan, mutta yhden asian uskosta tiedän: Jollet koskaan
ole epäillyt uskoasi et oikein voi kutsua itseäsi uskovaiseksi, sillä usko todennetaan koettelemuksien kautta.”
“Älä herjaa, minä uskon!”
“Väitätkö ettei mieleesi koskaan ole juolahtanut että uskosi on turhaa?”
“Väitän. Minä uskon. Jeesus on tie ja elämä”
“Niin, Jeesus…” Huokaisin ja mietin pitäisikö minun jatkaa, hän tuntui olevan niin varma uskostaan. “…jos luet raamattusi huomaat että Jeesuskin epäili isäänsä, epäili itseään, epäili uskoaan. Miksi kuvittelet olevasi häntä parempi?”
Hän tuijotti minua hetken ja lähti, muistaen mennessään herjata minua saatanansikiöksi.
Kiva.
