Katsaus Tuli&Savun kritiikkinumeroon

Katsaus Tuli&Savun kritiikkinumeroon

- eli Freudilainen lipsahdus

Ottaessani tuli&savu lehden kritiikkinumeron käteeni ensimmäinen huomio jonka tein oli sen haju, se haisi samalle ummehtuneelle painomusteelle kuin nuoruuteni pornolehdet.

Pornolehtivaikutelmaa korostaa kiiltävä, ilotalonpunainen kansi, jossa esiintyy transsukupuolinen pehmosika jonka “kärsää” venytettään äärimmilleen. Toisella kädellä siankiusaaja venyttää sian vaginan niin avonaiseksi että näkisi kohtuun saakka mikäli pehmosialla sellainen olisi. Sian silmistä kuvastuu kivun, yllätyksen ja kiiman sekainen katse.

Kannessa komeilee siis appoavoimen majavan sijaan appoavoin transsukupuolinen pehmosika.

Sisäkansi on hivenen mattapintaisempi, luoden kannen häikäisevään kiiltoon verrattuna lähes rauhoittavan vaikutelman.

Sisäsivut ovat kauttaaltaan hailakan kusenväristä teollista pulp paperia, jossa ei ole varsinaiselle pulp paperille ominaisia pieniä mielenkiintoisia virheitä, sattumia sopassa, ei, tämä paperi on mitäänsanomatonta teollista pulppitavaraa.

Sisällysluettelon keskelle on asetettu hevosen pää, kuin vihjeenä siitä että tämä lehti tekee tarjouksen josta et voi kieltäytyä.

Ja seuraavalla aukeamalla seksuaalinen teema jatkuu, vasemmalle sivulle on asetettu vaaleanpunainen höyhen ja seuraavalla sivulla esiintyy kumifetisistien maskiin pukeutunut Minni ja Minnin alapuolella kielipitkällä virnuilee Hollywoodin staroilta liikaa vaikutteita saanut Mikki.

Seuraavaksi katsojaa tervehtii muovinen hymy, jonka tarkoitusperistä on hankala saada selvää. Viittaako teollinen hymy taideteollisuuteen ja kitchiin? Hymy jää yhtä arvoitukselliseksi kuin Mona Lisan hymykin.

Minkä jälkeen törmää Michael Jacksonin irvikuvanaamariin, jonka päälaesta on iso osa ammuttu taivaantulliin. Naamarin pelottavan hymyn merkitys ei aukea pitkälläkään tuijottamisella. Eteenpäin! Seuraavaksi löytyy perinteisempi silmien ympärystät peittävä naamari, mikä näiden naamareiden tarkoitus on?

Vihjataanko naamareilla että lehden tekijät piiloutuvat rooliasunsa taakse?

Epämääräisen tumman, lähes mustan, harmaan sivun keskellä on epämääräinen punavalkoinen kuva, joka vaikuttaa jonkinlaiselta Italian kartan irvikuvalta. Punainen Italia? Eikös tuo ole jo vähän vanhanaikaista? Isä Camillon ja Pepposen ajat ovat jo kaukana takanapäin ja Italiaa hallitsee kauneusleikattu kapitalisti.

Jälleen mustalle sivulle läntätty punavalkeat tuhrut. What’s the point?

Paskanruskeat aivot. Vihjaillaanko tässä että runouden ystävien aivot ovat täynnänsä paskaa, vaiko että runoilijoiden tai kriitikoiden — onhan kyse kritiikkinumerosta — aivot ovat täynnä sitä ihtiään?

Ja jälleen mustalle sivulle läntätty punavalkeat tuhrut. What’s the fucking point?

Punainen kärpässieni, jonka tatista törröttää sytytyslanka, eikä ihme, sillä “sienen” varsi on jo pullistunut kaikesta siitä paineesta joka siihen on kertynyt, on vain ajan kysymys milloin se laukeaa…

Kana. Kukko. Teeri. Esoteerinen metsoteeri. No, joku lintu jok’tappauksessa — emä mikään ornitologi oo. Kuvanneeko pölkyllä seisova täytetty lintu runouden yhteiskunnallista tilaa?

Jälleen naamio, tällä kertaa naamion silmien takaa näkee pimeyden joka siellä köllii.

Punainen tuhru asetettuna mustalle sivull… ääh! Väsyttää, silmät näkevät punaista, aamu lähenee, sivujen kuvaukset lyhenee, mieli tummenee…

Keskiaukeama on punainen, muttei aivan ilotalon- tai tummanpunainen, pikemminkin punainen kuin tarttuva tauti. Tälle punaiselle pohjalle on aseteltu valkoisella piirrettyjä kummallisia keskenjääneitä konepiirustusten aihioita.

Juu, juu, I get it, I get it! Punaista mustalla! (En ymmärrä koko juttua, mutta ehkä se loppuu kun sanon ymmärtäväni sen idean).

Punainen ympyrä josta erottuu tummemmanpunaisia viivoja, kuin oksia.. tai verisuonia, kuva silmän verkkokalvosta? Ja sen alla edestä kuvattu punainen (Punapunahilkka kiipes lehtehen, tuli runo rankka, ryöväs punasen…) munasolu? Hedelmällistä?

Kaksi punaista vapaalla kädellä piirrettyä laatikkoa, kumpikin jaettu kahteen erikokoiseen suunnikkaaseen, kummassakin sisällä kyltti. Here, there & everywhere, Phoebe menee naimisiin.

Kolme sisäkkäistä rengasta, spiraali olisi ollut mielenkiintoisempi.

Spiraali on aina mielenkiintoisempi.

Pullasudiksi naamioitu liisterisuti, hymyilevä leipuri leipoo taloa, punaista ja punaista, illan tullen sanoi hän: nyt minä lähden tästä uunista pois.

Savijalka. Jalkasavi. Kavalsi ja katosi. Vain jalka jälkehen jäi.

Uhhhuh, suklaamurukeksi, hymynaama. Hymyile, loppu lähenee!

Takasisäkansi. Punainen, kiiltävä, ei niin kiiltävä kuin varsinainen takakansi, jossa transsukupuolinen pehmosika on lytätty naamalleen punaiseen saveen. Vasemmassa yläkulmassa valkoinen kaistale.

Nukkumaan.

9 kommenttia »

  1. Jukka sanoi

    Melkoisen Google-magneetin kirjoitit:)

  2. Iines sanoi

    Onkos tämä se numero, jota on kririsoitu suppeasta runouden sisäpiireilystä? Että ne jotka lukevat runoja, ovat runonkirjoittajia itsekin, eli heidän on runous?

    Oikeastihan runoja luetaan Suomessa edelleen tavattoman paljon, eivätkä läheskään kaikki runonlukijat kirjoita runoja. Kyllä runous siis kuuluu kaikille, ei yksin runoilijoille.

  3. En ole vielä lukenut tästä numerosta kuin pari artikkelia, joten uusinta numeroa en sen tarkemmin voi komentoida, mutta kommentoinpa T&S:ää lehtenä.

    Itse asiassa T&S ei mielestäni ole sisäpiireilyä, mutta minä olenkin sen pidempiaikainen tilaaja.

    T&S ei mielestäni ole edes elitistinen tai snobbaileva, sillä vaikka niitäkin piirteitä siinä on, ovat ne kuitenkin vain pieni osa. ko. lehteä. Useimmiten T&S sisältää hyviä artikkeleita runoudesta ja tässä uusimmassa kritiikistä ja sen tekemisestä.

    Toki sen useinkin esittelemä kokeellinen runous voi monelta yli hilseen (Menee välillä minultakin), mutta, kuten sanoin, artikkelit ja esseet ovat hyviä (Tuntuu kuin puolustelisin Playboyn lukemista…).

    Tuli&Savu on eräänlainen runomaailman vastine Prosessori lehdelle, suunnattu “ammattilaiselle”, mutta amatöörikin (runouden harrastaja ja lukija) saa siitä paljon irti kun vain viitsii keskittyä lukemaansa.

  4. Ai niin, vielä sellainen asia, että kukaan tuskin haluaa omia runoutta, runoilijat kaikkein vähiten.

  5. iines sanoi

    Johannes, kunpa muistaisin sen kolumnistin nimen, joka väitti näin. Lehti oli Helsingin Sanomat. Koetan huvikseni vielä katsoa, löydänkö jostain tuon kritiikin.

  6. iines sanoi

    Viitetiedot löytyivät heti.

    Kyseessä on Mervi Kantokorven kritiikki “Runous kuuluu kaikille” Helsingin Sanomien kulttuuripalstalla 4.2.2009.

  7. Ah, siitäkö oli kyse, en ole lukenut alkuperäistä kritiikin kritiikkiä, mutta tuota keskustelua olen seuraillut: Kritiikin kritiikin kritiikkiä ja se on mielenkiintoinen keskustelu (Olkoonkin että Mervi Kantokorven — ja usean muunkin — tapa kirjoittaa hivenen häiritsee minua, ongelma on vain siinä etten tiedä häiritseekö se minua huonolla vaiko hyvällä tavalla, sillä se imitoi taitavasti ns. kahvipöytäkeskustelukieltä — itse asiassa koko keskusteluketju on helposti siirrettävissä työpaikkani kahvipöytään (Juu, työpaikkani kahvipöytä koostuu mielenkiintoisista persoonista)).

  8. :D Pornolehtivertaus on varsin osuva.

  9. [...] Kritiikkinumeron lapsosista suloisin on kuitenkin tämä Johannes Knektmanin katsaus.” [...]

RSS-syöte tämän tekstin kommenteista · Paluuviiteosoite

Kommentoi