Olen huomannut ettei minulla ole nykyisin juuri mitään sanomista, niinpä kohtapuoliin alan laitella tänne mm. henkilökuvauksia, sarjakuvien arvosteluja/esittelyjä yms. roskaa.
Yksin oot sinä ihminen
Yritin eilen katsoa Voimala -ohjelman, sillä siinä ennakkotietojen mukaan esiintyi Esa Sariola ja pidän hänen teoksistaan (Varsinkin näytelmistä), mutta ehdin kyllästyä ohjelman aiheeseen jo ennen Esa Sariolan haastattelun loppua ja siinä vaiheessa kun keskustelijat olivat ryhmittyneet puoliympyrään höpistäkseen keskenään minä keskityin Suomalaisen aktivismin historiaan, joten loput ohjelmasta meni pitkälti ohi korvieni.
Aiheena Voimalassa oli seksi, tai oikeammin Millaista on olla seksistä syrjäytynyt läpierotisoituneessa maailmassa?
Seksi, sen saaminen ja saamattomuus on mitä tylsin aihe ja sama koskee “läpierotisoitunutta yhteiskuntaakin”, tylsää mikä tylsää.
Aikoinaan lueskelin kiinnostuneena ATM porukan kirjoituksia, sillä minua kiinnostivat ATM:ien alkuaikojen kirjoitukset joissa he seksin lisäksi usein korostivat hellyyden tarvettaan, siis seksin ulkopuolisen kosketuksen ja läheisyyden kaipuutaan.
Se oli mielenkiintoista luettavaa. (Saattaa toki olla että muistan väärin ja ATM:t ovat aina vain hinkuneet ja vinkuneet pillun perään)
Samoin MA-teoriakin oli alkuun mielenkiintoinen ilmiö, mutta siinä vaiheessa kun MA-Teorian tiimoilla vellova keskustelu keskittyi täysin pillun puutteesta valittamiseen ja (ääri-)feminismin vastaiseen toimintaan menetin mielenkiintoni koko asiaa kohtaan.
Toki seksi on perustarve, sitä tuskin kukaan kieltää.
Mutta suuri, jollei jopa suurempi perustarve on kosketuksen ja hellyyden tarve, siis ilman seksuaalisia merkityksiä.
En oikein usko, että näiden pillun ja kyrvän puutetta (ja kyllä, on olemassa liuta naisia jotka valittavat puutettaan) valittavien perimmäinen ongelma on seksin puute, eiköhän siinä ole kyse yksinäisyydestä.
Jos kyse todellakin on yksinäisyydestä niin voisi kysyä miksi se yksinäisyyden aiheuttama katkeruus manifestoituu miesten osalla pelkästään pillun puutteen valittamisena?
Ja käsittääkseni yksinäisten miesten ja naisten osuus lisääntyy koko ajan, ja vaikka totta onkin että naisten on helpompi saada satunnaista seksiä, niin parisuhdekumppanin löytäminen on naisille aivan yhtä vaikeaa kuin miehillekin.
Yksinäisyys alkaa jo muodostua isojen ihmisjoukkojen ongelmaksi, ehkä on, kuten joku tuossa Voimalassakin taisi mainita, todellakin käynyt niin, että
nuoret miehet ja naiset eivät enää osaa kohdata toisiaan…
Jo sammuu valot yöhön lähestyvään
Jo sammuu valot yöhön lähestyvään
mun katsoin huoneheni ikkunasta
näin iltaan tähtikirkkahasen, syvään,
ens kertaa kuin sen näkisin ma vasta.
Niin ihmeen ääneti ja yksitellen
yön taivahalla harhaa tähtein sarjat,
kuin iäisyyden unta odotellen
yön helmass, uinuu kattoin tummat harjat.
Mun orpo sieluni, tää suur on hetki,
nyt ihmiskohtaloista lyödään arvat.
Mun orpo sieluni, sun elos retki
on yksinäisyys, jonka sai vain harvat,
On yksinäisyys, jonka hiljaisuutta
yö iankaikkinen jo syleileepi,
on yksinäisyys, jonka ihanuutta
ja tuskaa tuntosi sun vapiseepi.
Eräälle ystävälleni
Niin, yksinäisyys, surun ystävä
ja suurten aattehien äiti hellä,
sen läheisyys se on niin lämmintä
ja armas vierellään on viivähdellä.
Kun sydän synkkä, sielu rikki on
ja ilma ahdistaa ja elo painaa
ja uskon kukka kun on tuoksuton,
kun riemu vaipunut ja toivo vainaa.
Voi, kuinka silloin ihmeen ihanaa
on käydä yksin, yksin talvi-öissä
ja nähdä eessään laaja erämaa
ja kauvas harhaella haavevöissä.
Niin suuri, tyyni siell’ on hiljaisuus
ja elon aate kaikuu korkealta:
Työn rantamalla kasvaa rauhan kuus
ja hyve nousee murheen mullan alta.
Mut sulle, veikkoseni murheikas,
ma neuvon seuraa sekä – ilta-unta!
Sa erämaata kannat povessas
ja yötä, talvea ja talven lunta.
Ja lopuksi se kaikkein kuuluisin runo yksinäisyydestä:
Yksin oot sinä ihminen
Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises – vierasta lämmititkin!

Jukka sanoi
Pim! Olet haastettu.
Jukka sanoi
Ja erityisen kiusallista tuossa miesaktivistien keskustelussa on, että vaikka alkuun esitettiinkin kiinnostavia pointteja, meni monen ajattelu vauhdilla kivikkoon. Ei siis edes pelkästään valiteta pillun puutetta, vaan lisäksi käytetään karkeaa kieltä feministeistä ja vihataan naisia, mikä ei kyllä edistä yhtään mitään eikä kenenkään hyvää. Paitsi toimii tietenkin tunteiden purkamisen kanavana joillekin. (Tämä ei koske Voimala-ohjelmaa, jota en ole alkuunkaan nähnyt, vaan lähinnä Laasasen blogin kommentaattoreita.)
Seksualisti sanoi
Jep. Puhtaasta pillunpuutteesta selviää rahalla. Kalliksihan se käy, mutta puute lievittyy. Tosiasiassa kyse lienee juuri kosketuksen, hellyyden, yhteyden ja hyväksynnän kaipuusta. Niiden puute syö vakavasti. Vitun puute vain vituttaa.
Puutteesta puhumalla on mahdollista nostattaa myötätuntoa, mikä on aidosti hyvä juttu, mutta kun puutteesta puhuminen yhdistetään naisvihaan ja antifeminismiin, on lopputulojksen a turhna usein ruikutusta.
Feminismin kanssa vääntäminen vaatii vahvaa argumentointia. Vaikka monet feministiset dogmit ovatkin älyllisesti heppoisia, niiden puolustamiseen on varattu niin paljon joukkovoimaa ja räyhäenergiaa, että omien argumenttien täytyy olla kunnossa ettei lannistu syytösten alla.
Edellisestä oiva esimerkki löytyy täältä:
http://blogit.yleradio1.yle.fi/tultamunille/viides_manifesti
johannesknektman sanoi
Juu, se naisviha on erittäin luotaantyöntävää, tosin läheskään kaikki miesaktivistit eivät varsinaisesti siihen sorru, mutta se kaikkein näkyvin osa kyllä on misogynistista.
Seksualisti, mikä tahansa yhdenasianliike joko hajoaa omaan mahdottomuuteensa (Tai kun tavoite on saavutettu, mutta sitä ei kai vielä ole nähty että jokin yhdenasianliike myöntäisi että heidän tavoitteensa on saavutettu),tai se omitaan osaksi valtavirran politiikkaa.
Ja se jäljelle jäävä kaikkein fanaattisin osa alkuperäisestä yhdenasianliikkeestä muuttuu uskonnolliseksi fanaattisuudeksi.
Seksualisti sanoi
“Ja se jäljelle jäävä kaikkein fanaattisin osa alkuperäisestä yhdenasianliikkeestä muuttuu uskonnolliseksi fanaattisuudeksi.”
Amen.
- Ja on uskomatonta, miten edellisen kommenttini lyöntivirheet jäivät minulta huomaamatta, kun oikoluin sitä…
Näemmä oikolukeminen on turhnaa, jos lopputulojks o ttmä. Vttu.