Alkuun toive: Olisi mukava nähdä millaista jälkeä sanankäytön ammattilainen saisi aikaan mikäli hän tekisi hakukonekritiikkiä. Kokeilkaa sitä, te perkeleen kirjailijat/kriitikot/toimittajat/runoilijat ja muut sanojen kanssa ammatikseen nyhertävät hyypiöt. Minun kärsivällisyyteni ei riitä siihen että tekisin tälläisen kunnnolla.
Tuo ensimmäinen lainatuksi merkitty osa ei ole Kokon kirjoittama, tein sen skannaamalla Mitä ehkä? kirjasta joitain sivuja koneelle ja greppasin satunnaisia sanoja.
Karri Kokko kritiikki arvostelu mitä ehkä kirjallisuuskritiikki runokokoelma kokoelma runous
Mitä ehkä? — Hakukoneellinen arvostelu
Karri Kokko on suomalainen runoilija ja toimittaja, hänen uusin librettonsa, Mitä ehkä? kulkee kohti aina vaan abstraktimpaa maailmaa, tuoden esiin Agricolan kielen köyhyyden. Toisaalta Mitä ehkä? on varovaisen vaikeatulkintainen taidepaketti, kunnianhimoinen ruohonjuurihanke, joka lopulta kuitenkin jättää lukijan vaille optimistista taidekokemusta.
Kun mies on varsin monipuolinen taiteilija ja eläväinen koiras, niin luontevampaa puritanismia saa hakea. Vähän kiivaampi ja fundamentalistisempi lukija avatessaan teoksen samalla sekunnilla tietää mitä ja missä, ehkä vieläpä miksi. Kokko on herättänyt harvinaisen ärhäkän debatin Väinämöisen laulun kirkkaan öisen haamun ylle. Runo kokoelmansa haavoista vie kylän verelle, on ehkä lähdettävä isän elämästä ilman omia kokemuksia.
Se mikä teoksessa katkaisee runouden geneettisen perimän on liian suureellinen korvaus sanoista, onneksi mukana on periaatteet ja mekanismit ohittavaa realismia. Tämän vuoksi ovat kokoelman sanat suuria keveitä rakennelmia.
Mutta mitä sinä vaatisit runojen kieleltä? Matemaattisia yhtälöitä?
Nyt seuraa pilkunnussintaa mutta paikoin dialogi tulvii lipputangon latvassa. Mut ei sil oo välii, ei saa mennä niiq liian lähelle kokkoo.
“Muista keskustelua kanan mekossa. Tavallisia kamelin itket vuoden. Kirje yllättänyt tohkeissaan perunakakun. Ilmoitus himoitse kolmas tulivuori järkyttyi.”
Mitä sana, joka tuntuu loikkivan itsessään, tässä kuvaa?
Ehkä lukijan tulisi olla runoilijan pikkurenkinä. Pelastusliivit ehkä vois unohtaa, kilistellä runoissa vain herrasmiehenä.
Kirja soveltuu jossain määrin lukijalle joka kaipaa kieltä itseään, suloisenhaikeaa sanaa ihona.
Sitten lainauksen muodossa oma mielipiteeni Mitä ehkä? -kokoelmasta jonka Lulu viime viikolla minulle toimitti.
Kirjoitusta on vaikea nähdä.
Se on siellä,
musteeseen kätketty raja.Karri Kokko – Uno boy (WSOY 1982)
johannesknektman sanoi
Selittelyn makua:
“Minun kärsivällisyyteni ei riitä siihen että tekisin tälläisen kunnnolla.”
Mikä tarkoittaa sitä etten tee kunniaa sen enempää teokselle itselleen kuin ylipäätään asiallisille arvosteluille. (Toisaalta, en ole asiallinen ihminen)
Tämä ideani hakukonekritiikistä lähti vitsinä tehdä hakukonekritiikkiä hakukonerunoudesta ja laajentui jo toisessa versiossaan koskemaan “oikeaa” runoutta. Minulla tosin on tarkoitus tehdä vastaavat parista hakukonerunokokoelmasta, Kokon kokoelma vain sattui olemaan tilaamistani kokoelmista ensimmäinen joka postilaatikkooni tupsahti.
Karri Kokko näytti ehtivän edelleni, sillä mennessäni laittamaan hänelle linkkiä tähän huomasin hänen jo huomanneen tämän.
johannesknektman sanoi
BTW:
Cut-up Metriikkamme perusteet (Markku Sadeniemi, SKS 1949) kirjasta:
Kitalakea vasten sielullinen tapahtuma
kurkunpään saama varionti hengen rytmi
on kysymys sieluntoiminnoista
joiden esiintymistä runoilijat karttavat
vähimmän vastustuksen lain mukaan.