Arkisto kesäkuu, 2008

UbuWeb

Karri Kokko kirjoittaa uudessa Tuli&Savu lehdessä UbuWebistä (Karri Kokko: Varastettua tavaraa. Tuli&Savu 2/2008), joka on virtuaalinen “museo”.

En tiedä miten moinen saitti on päässyt livahtamaan ohitse silmieni, mutta Karrin kirjoituksen luettuani päätin tutustua siihen.

Minun piti vain vilkaista mitä siellä on, mutta viisi-kuusi-seitsemän-jotain-sellaista tuntia myöhemmin kello tikitti aamuyötä (Tai oikeammin varhaista aamua) ja minä olin koko yön katsellut elokuvia ja haastatteluja, lukenut runoutta ja esseitä, kuunnellut podcastejä, musiikkia yms, tutustunut etnorunouteen jne. jne.

Perkeleen addiktoiva saitti!

Suosittelen lämpimästi: http://www.ubu.com/

Kommentit (2)

Apri ori


Runous on määrittelemätöntä.

Määrittelemätöntä ei ole.

Runoutta ei ole.

Olen lukenut runoutta neljällä vuosikymmenellä. Olen lukenut kymmeniä kirjoja joissa ruoditaan runoutta, metriikkaa, runouden kieltä ja sitä mitä runous on. Olen tutustunut kaikenlaiseen taiteeseen jota on kutsuttu runoudeksi.

Ja mitä olen runoudesta oppinut?

En yhtikäs mitään.

Minä en tiedä edes sitä mikä on runoutta, puhumattakaan että osaisin sanoa mikä on hyvää runoutta.

Näyttäisi siltä että runoilijoita yhdistää vain yksi asia; heidän halunsa olla määrittelemättä sitä mikä on runoutta, mutta silti he kuitenkin tunnistavat käsittämättömän kuvan olevan runoutta, tai osaavat lähes suoralta kädeltä kertoa mikä on huonoa runoutta.

Se on taito jota minä en ole oppinut.

Voin toki kertoa että iso osa palkitusta nykyrunoudesta jättää minut kylmäksi, en saa niistä mitään irti. Mutta en menisi sanomaan niitä huonoksi runoudeksi — vaikka mieli tekisi, mutta siinä olisi kyse vain egostani; en voi sietää että jotain jota pidän tylsänä pidetään erinomaisena.

Näytän aina palaavan siihen toteamukseen etten tiedä mitä runous on. Minulla ei ole siitä hajuakaan. En sitkeästä yrittämisestä huolimatta ole oppinut yhtään mitään runoudesta.

Dylan Thomas sanoi jotenkin näin:

“Runous on jotain joka saa minut naurmaan, itkemään tai haukottelemaan, jotain joka saa varpaankynteni tuikkimaan, jotain joka saa minut tekemään tätä tai tuota tai ei mitään.”

Ja minä sanon:

Kultaseni, säädyttömyyden hetken koittaessa pensasaitojen valkean sirkkeli oli luullut elävänsä pienen pojan syntymäpäivisin kiemurtelevien niittyjen ylitse lentävää matkatavaraa televiisio niin täynnänsä cuthartsiaasi, ett’ sit’ pelmutetaan jok’ käänteestä, qäärmeestä, Kainin sukukunnan väärinkohdeltu palve; kaksi kalmoa puissa, kahden tapetun käsitykset eroavat sopivaisuuden suudelmasta rotkon reunalle, osaksi epätäsmällinen väkivaltainen halu ryömii vatsallaan ohitse vaalean teen vieraiden teräslangasta tarjoilijattaren kielen lantion alle. Pelkäämme tunteilua kuin ruttoa. Aikaisia öitä. Valtaa minut kauhu. Pienellä kynnyksellä siniruudullinen nenäliina, yltäkylläisyydestäsi ohentuneeseen tukkaan möhkäle, kätensä valuvat ylös palleistani “apri ori, sinähän punastut kylmäesikoiseksi, ainuaaksi olet lounastiski salaattipöytineen” mutisi, avasi silmäni, virta, totisesti pehmeitä virttyneitä säkkejä, näyttävät heti helpottuneemmilta, näkymättömät toukat uivat tyhjiin suoniin.

Kommentoi

Runoilijoiden blogeista

Heipä hei!
Hyvää iltaa!

Lörppäsuu seikkailee taas.
Lörppäsuu-nimen sain,
suuni nääs lörpöttää.

Olen pieni nalle vain
Pullea
Runojen kanssa viihdyn ain
Olen pieni nalle vain
Pörheä
Mä runoja rakastan

Olen ehdottomasti Ymmärrettävän runouden liiton ajaman asian kannalla, ikävä vain että he esittävät kysymyksiä useammin kuin selityksiä tai ymmärrettävää runoutta.

Mutta mitä hekään, itse runoilijoita kun ovat, voivat runoilijoiden kieroutuneelle mielelle?

Olen yrittänyt tutustua oikeiden runoilijoiden blogeihin, mutta niiden kanssa minulle käy kuten usein käy Kemppisenkin blogia lukiessani: olen pihalla kuin lätäkkö.

Sanailu on aivan liian sivistynyttä jotta pienet, virkamiehen harmaat aivosoluni voisivat sitä ymmärtää.

Olen mitä ilmeisimmin lukenut aivan vääriä kirjoja, eivät he viittaa Byroniin, Thomasiin, Saarikoskeen, Melleriin, Agatha Christieen tai Burroughseihin, sarjamurhaajista ja varhaiskristityistä kirjoittamattakaan, vaikka luulisi että esim. Kainiiteista sitä matskua vasta löytäisikin.

Vähän käsittämättömämpäänkin runoon.

Ymmärrettävistä puhumattakaan.

Enkä minä tiedä mitään antiikin kreikasta, jonka greekiksellä olleiden hyypiöiden tunteminen on niiq must juttu jos sä haluut ymmärtää runoi.

Mutta vaikken juuri koskaan ymmärrä niiden blogien sanailuja, niiden runoja, niiden sanaleikkejä ja niiden sisältämiä viittauksia johonkin vain todellisen sivistyneistön tietämään henkilöön — jota ei paraskaan boolen algebran osaaja saa googlattua — niin siitä huolimatta saatanauttia niiden ääressä.

Niiden blogien sanaleikit vaikuttavat minuun kuin ecstasy. En tosin tule kiimaiseksi — se nyt vielä puuttuisi — enkä kykene pogoon koko yöt, mut mä niiq viittaanki siihe urbaanilegendaan et Esso puhkoo tuuletusreikii aivoihi.

Ja tuuletusta aivoni tarvitsevatkin!

Näkisittepä vain millaisia pölykasoja ja villakoiria — koirankujeista puhumattakaan — aivoni sisältävät! (Ei taida pelkkä tuuletus riittää, tarttis hankkii teollisuuspölynimuri Juom. Huom.)

On toki joukko runoilijoita joiden blogeja ymmärrän, mutten käy niitä tähän listaamaan jotten saattaisi niiden kirjoittajia vertaistensa keskuudessa häpeään.

Hyvää yötä piltit,
nalle silmät sulkee
nalle näkee monta
runollista unta.

Kommentit (2)

Hakukonekritiikkiä 2

Alkuun toive: Olisi mukava nähdä millaista jälkeä sanankäytön ammattilainen saisi aikaan mikäli hän tekisi hakukonekritiikkiä. Kokeilkaa sitä, te perkeleen kirjailijat/kriitikot/toimittajat/runoilijat ja muut sanojen kanssa ammatikseen nyhertävät hyypiöt. Minun kärsivällisyyteni ei riitä siihen että tekisin tälläisen kunnnolla.

Tuo ensimmäinen lainatuksi merkitty osa ei ole Kokon kirjoittama, tein sen skannaamalla Mitä ehkä? kirjasta joitain sivuja koneelle ja greppasin satunnaisia sanoja.



Karri Kokko kritiikki arvostelu mitä ehkä kirjallisuuskritiikki runokokoelma kokoelma runous

Mitä ehkä? — Hakukoneellinen arvostelu


Karri Kokko on suomalainen runoilija ja toimittaja, hänen uusin librettonsa, Mitä ehkä? kulkee kohti aina vaan abstraktimpaa maailmaa, tuoden esiin Agricolan kielen köyhyyden. Toisaalta Mitä ehkä? on varovaisen vaikeatulkintainen taidepaketti, kunnianhimoinen ruohonjuurihanke, joka lopulta kuitenkin jättää lukijan vaille optimistista taidekokemusta.

Kun mies on varsin monipuolinen taiteilija ja eläväinen koiras, niin luontevampaa puritanismia saa hakea. Vähän kiivaampi ja fundamentalistisempi lukija avatessaan teoksen samalla sekunnilla tietää mitä ja missä, ehkä vieläpä miksi. Kokko on herättänyt harvinaisen ärhäkän debatin Väinämöisen laulun kirkkaan öisen haamun ylle. Runo kokoelmansa haavoista vie kylän verelle, on ehkä lähdettävä isän elämästä ilman omia kokemuksia.

Se mikä teoksessa katkaisee runouden geneettisen perimän on liian suureellinen korvaus sanoista, onneksi mukana on periaatteet ja mekanismit ohittavaa realismia. Tämän vuoksi ovat kokoelman sanat suuria keveitä rakennelmia.

Mutta mitä sinä vaatisit runojen kieleltä? Matemaattisia yhtälöitä?

Nyt seuraa pilkunnussintaa mutta paikoin dialogi tulvii lipputangon latvassa. Mut ei sil oo välii, ei saa mennä niiq liian lähelle kokkoo.

“Muista keskustelua kanan mekossa. Tavallisia kamelin itket vuoden. Kirje yllättänyt tohkeissaan perunakakun. Ilmoitus himoitse kolmas tulivuori järkyttyi.”

Mitä sana, joka tuntuu loikkivan itsessään, tässä kuvaa?

Ehkä lukijan tulisi olla runoilijan pikkurenkinä. Pelastusliivit ehkä vois unohtaa, kilistellä runoissa vain herrasmiehenä.

Kirja soveltuu jossain määrin lukijalle joka kaipaa kieltä itseään, suloisenhaikeaa sanaa ihona.



Sitten lainauksen muodossa oma mielipiteeni Mitä ehkä? -kokoelmasta jonka Lulu viime viikolla minulle toimitti.

Kirjoitusta on vaikea nähdä.
Se on siellä,
musteeseen kätketty raja.

Karri Kokko – Uno boy (WSOY 1982)

Kommentit (2)

Tietotekniikan mainoksia

Minä tilaan muutamia teknisiä mainoskirjeitä ihan vain otsikoiden takia.

Valvo ja optimoi muistiasi

Lista auringonsäteiden myyteistä

Kasvojen käyttö kauko-ohjaimena

Ystävän syöttäjä ei ole tappaja

Kännykästä akku lopussa? Tanssi!

Elämän koodaajat ovat jumalia

jne.

Mielestäni ne ns. asialliset tekniset postilistat joilla olen saisivat otsikoinnissaan ottaa mallia noista mainoksista.

Ja nyt Guru lähtee meditoimaan.

Kommentoi

I’ll confess!

“German Liberal Jorgo Chatzimarkakis acted as advisor for the Economic and Monetary committee. He told us that “bloggers cannot automatically be considered a threat, but imagine pressure groups, professional interests or any other groups using blogs to pass on their message. Blogs are powerful tools, they can represent an advance form of lobbyism, which in turn can be seen as a threat”.

EU CULT news: User-generated content and weblogs – a new challenge

OK, I’ll confess: I do have a secret motive behind my blogging, I’m a member of DNRC And we will eventually take over the world!

(Hitto kun ei englantini enää taivu edes näin yksinkertaiseen viestiin, pitänee mennä englannin peruskurssille)

Kommentit (2)

Mikä mättää?

Tuli tuota Rosa Meriläisen Mikä mieskulttuurissa mättää? blogimerkintää lukiessani mieleeni kirjoittaa kirjoitus joka alkaisi:

“Perinteinen neekerikulttuuri on hengenvaarallista. Ensinnäkin sitä mäjäytellään toisiaan turpaan joko koulun pihalla, kaduilla tai organisoidummin rintamalla.”

Mutten oikein viitsi, sillä olen sikäli nössö etten halua loukata tuttujani ja vielä vähemmän haluan syytettä, joka moisesta tekstistä saattaisi niskaani langeta.

Mutta mm. Rosa Meriläinenja Moilanen ovat viime aikoina osoittaneet etteivät ne “miesasiahäiriköt” feminismin kritiikissään niin kovin väärässä ole.

Samaa huttua päälleliimattuine tyhjine sloganeineen (Kuten “Tyypillistä patriarkaalista vallankäyttöä”) tarjoaa Elina Aaltio.

Tosin eivätpä nuo “miesaktivistit” juurikaan tuosta porukasta eroa.

Nais- ja miesaktivismi taitaa olla ylikoulutetun sivistyneistöksi itseään luulevan porukan ajanvietettä, samanlaista tarkoituksellista ärsyttämistä kuin nämä minunkin juttuni joskus ovat.

(BTW: Eduskunnassa on huomattu tuo Lahjonnan edistämistä postaukseni, sillä sieltä on viime aikoina käyty sitä lukemassa. Olkaa hyvät vain, ko. puhetta saavat poliittiset broileritkin aivan rauhassa käyttää hyväkseen)

Kommentit (8)

Elämäni kuva

Otin pari viikkoa sitten käyttöön uuden “äly”puhelimen, jossa on monia mielenkiintoisia ominaisuuksia, mutta yksi kiinnitti huomioni muita enemmän, nimittäin lifeblog.

Idea on mielenkiintoinen, ohjelmisto yhdistää viestintäni ja ottamani kuvat (Jotka ovat ihan kohtuullista näppäilykamera tasoa), videot, äänitteet jne. toisiinsa ja luo niistä elämäni kuvan.

Mieleeni ei tulisi laittaa moista tietoa julkiseksi, mutta jo tämän parin viikon aikana huomaan, että siitä muodostuu mielenkiintoinen kuva elämästäni, hyvin poikkeava verrattuna siihen miksi itse näen elämäni.

Ennen tuon lifeblogin tutkimista en ollut edes huomannut kuinka paljon töitä teen. Olin mm. laitellut työhön liittyviä viestejä vapaapäivieni öinä, viestinnästäni päätellen teen töitä 7 päivää viikossa. Jotain on vialla kun huomaamattaan tekee töitä vapaapäivinään ja öisin.

On tavallaan hälyttävää (Ehkä olen yliherkkä, sillä isäni on työnarkomaani) huomata, että 80% viestinnästäni on työasioita, olin ajatellutkin lukujen olevan 80-20, mutta olin kuvitellut tilastojen olevan kotielämäni hyväksi, sillä en koe olevani mitenkään erityisen työorientoitunut ihminen

Ennen tuon lifeblogin selaamista en ollut tajunnutkaan kuinka paljon “vapaa-ajastani” käytän työhön.

Kun mukaan lisää sen, että hammaslääkärinaikoja ja syntymäpäiviä lukuunottamatta kaikki merkinnät kalenterissani ovat työasioita, samoin kuin muistiinpanotkin, niin kuva muodostuu aika pahaksi. Helvetti, ottamistani 91 valokuvasta vain 27 oli muita kuin työasioihin liittyviä ja nekin olivat tyttärentyttärestäni ottamiani kuvia.

Mikäli kyse olisi työnantajani kännykästä olisivat nuo luvut sellaisia kuin niiden kuuluisikin olla, mutta tässä on kyse henkilökohtaisesta kännykästäni, jonka laskut maksan itse ja johon työnantajieni asioilla ei pitäisi olla mitään asiaa. Näyttää vain olevan.

Ehkä aikoinaan tein väärän ratkaisun kun kieltäydyin työkännykästä.

Taidan jättää mainitsematta sen että teen kahta (Tai oikeammin puoltatoista) työtä, nukun keskimäärin 5, max 6 tuntia vuorokaudessa, kärsin unettomuudesta, kittaan kahvia useamman pannullisen päivässä, poltan aivan liikaa ja aiemmin yritin vielä opiskellakin (Nyt mietin hartaasti viitsinkö syksyllä ilmoittautua opiskelijaksi).

No, en sentään käytä huumeita ja alkoholiakin vain muutaman kerran vuodessa.

Täytyy jatkossa seurata tarkemmin elämäänsä.

Kohta menen nukkumaan, kunhan ensin saan valmiiksi yhden verkkosuunnitelman…

Kommentit (3)

Vanhus surmaajana

EDIT: Lisätty lainaus Sanoma ihmiskunnalle blogista.

88-vuotias mies tappoi kaksi viisikymppistä kehitysvammaista tytärtään ja sairaan vaimonsa.

Minä voin ymmärtää surmat tehnyttä vanhusta.

Vakavasti sairaan puolison omaishoitajana toimiminen on, sekä henkisesti että fyysisesti, raskasta eikä siihen saa juuri mistään mitään tukea[¹], tämän tiedän omasta kokemuksesta.

Ja olen nähnyt millaista on vakavasti kehitysvammaisen (En tosin tiedä tapettujen kehitysvammaisuuden astetta) aikuisen hoitaminen ja se on raskasta. Siihen nähden lastenhoito on helppoa ja vaivatonta.

Jo se, että pitkäaikainen puoliso on sairastunut vakavasti helposti johtaa “terveen”[²] puolison mielen järkkymiseen.

Ja kun tilanteeseen lisätään kehitysvammaiset tyttäret jotka tulivat vierailemaan isänsä luona, niin pelko (Tosin uutisoinnin mukaan kehitysvammaiset tyttäret eivät asuneet vanhempiensa luona) siitä että hän jatkossa joutuu yksinään toimimaan tyttäriensä omaishoitajana yhdistettynä yksinjäämisen pelkoon ja mahdolliseen pitkäänkin jatkuneeseen vaimon omaishoitajuuteen on saattanut laukaista tilanteen ja vanhus on epätoivoissaan nähnyt vain yhden tavan päästä pois…

Koska uutisointi ei kerro miten vakavasti sairas vanhuksen vaimo oli, en osaa sanoa oliko kyseessä eräänlainen eutanasia, mutta riippumatta vaimon tilasta saattaa olla että vanhus itse on nähnyt tekonsa armeliaisuutena. ikävää tietenkin on se että hän meni tappamaan tyttärensä, mutta saattaa olla että hän näidenkin kohdalla on katsonut tekevänsä heille palveluksen.

En siis sano hyväksyväni tekoa (Mutten myöskään sano etten hyväksyisi, kaikki riippuu asian taustoista), mutta saatan ymmärtää miksi hän näin on toiminut.

Allekirjoitan nämä Sanoma ihmiskunnalle blogissa esiintyvät lauseet:

Ja minä saatan ajatella, että toisen voi tappaa rakkaudella.
Ja kuolema voi olla lahja, jopa silloin kun se tulee yllätyksenä.
Enkä saata ajatella että se olisi kategorisesti väärin.

[¹] Kiitokset omille vanhemmilleni jotka tukivat minua ja meitä pahimpina aikoina.

[²] En sanoisi että vakavasti sairaan puolison omaishoitaja välttämättä olisi terve, vaikka hän sitä fyysisesti olisikin. Kirjoitin joskus: “Minä en ole terve, vaimoni on vakavasti sairas”.

Kommentit (4)

Lahjonnan edistämistä

Olen tarkoituksellisesti ollut vajaan kuukauden verran ns. mediapimennossa.

Olen tänä aikana saanut luetuksi lähes kaikki kirjat joiden lukemista olen suunnitellut jo pitkään, olen katsonut toistasataa elokuvaa, kirjoittanut kaikenlaista, piirtänyt 21 sivua sarjakuvaa ja seurustellut perheeni kanssa.

Haaskaa on ollut. Suosittelen muillekin.

Ja sitten vaalirahoitusjupakkaan:

Puhe korruptiotyöryhmän mietinnön luovutustilaisuudessa.



Hyvät ihmiset ja muut selkärangattomat.

Haluan aivan ensimmäiseksi kiittää poliitikkoja ja liikemiehiä heidän tasa-arvoisen korruption eteen tekemästään työstä. Erityisesti haluaisin kiittää puolueita näiden uraauurtavista esityksistä uudeksi lahjontalaiksi, nämä esitykset tulevat jatkossa muodostamaan konkreettisen ja uudenlaisen ratkaisumallin poliittisen lahjonnan kehittämiseksi.

Suomessa on pitkään, jo 1990-luvun puolivälistä lähtien, korostettu kotimaisen korruptiopääoman merkitystä taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen edellytyksenä, niinpä viimeisen vuosikymmenen aikana poliitikot ovat identifioituneet talouskasvun ja kilpailussa menestymisen avaintekijöiksi.

Myös yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi tarvitaan laadukasta ja samalla päätöksenteon kannalta relevanttia lahjontaa. Tämän pääoman kasvattaminen on eduskunnan ja hallituksen ydinosaamista.

Puolueiden ja yksittäisten poliitikkojen korruptiorahoitus on mittavaa. Eri teollisuuden- ja liiketoiminnanalojen taloudellinen panostus varsinaisissa vaaleissa tehtävään propagandatyöhön on viime vuosina kiitettävästi kasvanut.

Jo jonkin aikaa on pohdittu, kohdistuuko tämä panostus yhteiskuntapolitiikan kehittämistarpeiden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Painotukset ovat syntyneet historiallisen kehityksen tuloksena, eivät tämän hetken tarpeista. Liikemiesten lahjontakentissä on päällekkäisyyksiä samalla kun toiset lahjottavat jäävät vaille riittävää huomiota.

Korruption painotusten tarkistamiseksi ja organisoinnin tehostamiseksi on tehty paljon selvityksiä ja laadittu myös konkreettisia uudistusesityksiä. Puolueissa on myös tehty varsin määrätietoista kehittämistyötä.

Tästä huolimatta on selvää, että lahjontavoimavarojen tarkoituksenmukaiseen ja tehokkaaseen käyttöön pääseminen edellyttää kokonaisuuden uudelleenarviointia, sillä rautaesiripun romahdettua emme enää voi turvautua vain ulkomaisten tiedustelupalveluiden korruptiorahoitukseen.

Korruptiotutkimustyöryhmä on tehtävänsä mukaisesti tehnyt kokonaisarvioinnin ja esittää sen pohjalta uudenlaista tapaa ohjata korruptiota. Pidän ehdotusta hyvänä ja myös toteuttamiskelpoisena, vaikka esitetyn toimintatavan yksityiskohdat vielä vaativatkin työstämistä.

Erityisesti minua miellyttää perusajatus asettaa poliittisen päätöksenteon tiedontarpeet selkeäksi lähtökohdaksi korruptiotoiminnalle ja johtaa toiminnan organisoiminen tästä. Tällä lähtökohdallaan esitys välttää sen ongelman, joka syntyy, kun joku vuotaa tietoja korruptiotoiminnasta medialle. Kuten olemme nähneet, “en tiedä mistä rahani olen saanut-lähestymistapa” ei ole erilaisen muutosvastarinnan takia johtanut kovinkaan hyvään tulokseen.

Myös ehdotus lahjonnan kytkemisestä hallitusohjelmaan on onnistunut. Kun lahjoittajien painotukset tallennetaan selvästi hallitusohjelmaan, ohjelman toteuttaminen saa aivan uudenlaiset taloudelliset ja poliittiset edellytykset. Samalla uskon myös lahjoittajien motivaation lisätä korruptiorahoitusta lisääntyvän, kun lahjoittajat tietävät, että heidän lahjoituksensa aidosti vaikuttavat poliittisiin päätöksiin.

Uskon myös, että korruptiotoiminta ajan mittaan johtaa myös itse yhteiskunnan uudelleenjärjestämiseen nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi.

Korruptiotoiminnan onnistuminen on ilman muuta haastava tehtävä. On tarkkaan mietittävä, millä tavoin varmistetaan se, että lahjoittajat pystyvät käytännön tilanteissa aidosti ohjaamaan poliittisia päätöksiä ilman että äänestävä kansa saa tästä tietää.

Tällä hallituskaudella käytössä olleet politiikkojen kommentit ja kannanotot ovat joka tapauksessa rohkaiseva esimerkki siitä, että useita hallinnonaloja koskettavia kysymyksiä pystytään viemään eteenpäin lahjoittajien tahtomaan suuntaan ilman muodollisen vallan siirtämistä.

Tämän hallituksen aikana olemme systematisoineet lahjonnan vaikutusta hallitusohjelmaan ja olemme myöskin parantaneet lahjonnan toteutumisen seurantaa ja täsmentäneet korruptiopainopistealueita.

Korrution ohjauksen ja seurannan kytkeminen tähän samaan prosessiin tuntuu harkitsemisenarvoiselta. Ehdotettu, heti hallituskauden alussa tehtävä “lahjontapäätös”, jossa linjataan sekä korruption sisällölliset painopisteet, että kehittämislinjaukset on vaativa harjoitus.

Ei ole tämän hallituksen tehtävä ottaa kantaa siihen, millaisiksi tulevan hallituskauden korruptiopainotukset pitäisi asettaa ja vielä vähemmän on tämän hallituksen tehtävä ottaa kantaa siihen millaisia tarkoitusperiä lahjoittajien päätösten- ja lausuntojen ohjailuilla on.

Olen useasti korostanut sitä, että viisas politiikka edellyttää yhtä aikaa sekä hyvää pohjatyötä asioiden tilan ja toimintavaihtoehtojen hahmottamiseksi että määrätietoista lahjottajien tahdon mukaista päätöksentekoa. Korruption kehittämiselle nyt luovutettu mietintö tarjoaa mielestäni hyvän lähtökohdan.

Aionkin harkita hallitusohjelman muokkaamista ehdotuksen peruslinjausten mukaiseksi vielä tämän hallituksen aikana.

Tällöin ehdimme toteuttaa tarpeellisen valmistelun niin, että uusi hallitus heti toimikautensa alussa määrittää hallitusohjelmansa lahjoittajien tahtomalla tavalla.

Hyvin tehdystä työstä vielä kerran lämpimät kiitokset korruptiotyöryhmälle ja erityisesti Timo Kallille ja pääministeri Vanhaselle, jotka väsymättömästi ovat tehneet uraauurtavaa työtä kotimaisen lahjonnan edistämiseksi.

Kommentit (1)