Arkisto maaliskuu, 2008

Luonto ei ole taidetta

Jäin tuon edellisen viestin jälkeen miettimään mitkä ovat taiteen ominaispiirteet, tai kuten Tontti sanoo: Taiteellisten teosten ominaislaatu, joka laadullaan viittaa siihen että taide on ainakin olevinaan laadukasta.

Siis laadustahan taiteessa on kysymys, ongelma vain on se, että kuka sen laadun määrää ja millä perusteilla?

Itselleni ei heti ensialkuun tullut taiteen ominaispiirteistä mieleen kuin yksi:

Luonto ei ole taidetta.

Ajatusteni köpöttely tyssäsi tähän suureen ja syväluotaavaan ajatukseen ja taiteen olemusken sijaan aloin jostain syystä miettiä mitä se paljon puhuttu nerous oikein on?

Istuin ja mietin tuota pitkään ja hartaasti, niin pitkään että jalkani puutuivat, syy ei kylläkään ollut mietintämyssyni toiminnassa, vaan siinä että mietin sitä wc-pöntöllä ummetuksesta kärsien.

Ja lopulta ulostin yhden lauseen:

Nerous on tuntemattoman tutuksi tekemistä.

Jonka keksittyäni olin hyvin tyytyväinen itseeni. Olisin varmaan vieläkin ellen olisi mennyt mainitsemaan tuota lausetta puhelimessa isälleni, joka totuttuun tapaansa tiputti minut maanpinnalle kertomalla keneltä tuo lause oli peräisin ja siinä samassa tiesin että olin lukenut samat kirjat kuin isänikin.

Mut hei! Mä ihan oikeesti keksin ton ihan itte! Ihan tosi, ihan itte!

Niinpä yritän nyt aktiivisesti unohtaa kyseisen ihmisen ja hänen tuotantonsa.

Unohdan sen ihan kokonaan! Siitäs saa! Mitäs meni varastamaan minun hienon lauseeni kauan ennen syntymääni!

Kun nyt olin käsitellyt nerouden loppuun jatkoin taiteen olemuksellisten piirteiden miettimistä.

Olisi tietenkin aina helpompaa katsoa netistä tai kirjoista, mutta kuten kaikki uhmaikäiset pidän asioiden tekemisestä itse. Sitäpaitsi viisauden kalastajien taiteenmääritelmät ja -teoriat ovat täysin… … … … … … … … … ….

Ymh? Hmmm? Niin joo, tämä miettiminen vie mieleni hetkeksi pois siitä että olen nyt ollut 5 vrk. 16 h. ilman tupakkaa ja turtuneet aivoni värisevät yön kylmässä sumussa odottaen raivokkaasti kolkuttavaa päivänvaloa. Ruuneperi taisi kirjoittaa jotain tupakan iloista? Ei kun se taisi olla piipun polttamisen iloista… Vai olixe Ruuneperi vai katkus tai joku muu, karjalan kunnailla kasvava puu? hmm?

Niin, siis, luonto ei ole taidetta, luonto vain on. On niin kauan kuin annamme sen olla. Tai siis olisi jos antaisimme sen olla. Tai siis olisi jos olisimme anta… öh? Anti olla, luonnon olemiset eivät mitenkään kuulu tähän.

Taide taas on maailman kommentoijana aktiivinen toimija. Toki luontokin omalla pateettisella tavallaan on aktiivinen toimija, mutta ennemminkin sanoisin luonnon olevan alullepanija.

Taiteen alullepaneskelija, sillä taiteen on mahdotonta olla olemassa ilman luontoa, oli sitten kyse ihmisluonnosta tai tuosta äärettömän värikkäästä maailmasta – joista väreistä silmämme osaa erotella toisistaan vain 15-16 miljuunaa, ihan vain tiedoksi – ikkunan ulkopuolella.

Taiteen sanotaan “vain” kommentoivan asioita, mutta mikäli tutustuu taiteenhistoriaan (Kun katsoo Discoverylta, NGC:ltä ja YLE Teemalta oikeat dokumentit ei tarvitse ollenkaan avata tylsiä taiteenhistorian kirjoja voidakseen illanistujaisissa hetken kuulostaa tosi niiq wiisaalta. Toim. Huom.) tulee huomanneeksi taiteen aktiivisen toimijuuden sipaisevan hiustupsun poskeltaan. Hänen kasvonsa ovat uurteiset ja vihertävät, lapsena hän pureksi porkkanaa ja ketoriinia vilisti veressä, eipä särkenyt lapsosen jäseniä. Jäseniä alkoi särkeä vasta kun kuoleman eukon häive jo näkyi tien päässä, kun peililammen varjo kylpi kirpeässä valossa ja sielu jo kaipasi uutta huotraa.

Mikä siis on taideteoksen ominaislaatu?

Määritelläkseen sen pitäisi ensin määritellä mikä on taidetta, ja siihen suohon en enää uppoa. Ylitän sen suon sädease vilkkuen ja välkkyen Piff! Paff! Ziff! Zaff! Dickie’s up and Weitz it! Books of Moses, myth and truth. Books of Moses, bring me back to you, ooouuu-jee! Don’t wash yr’self, I’m coming home!

Ajattelin kehitellä hemorroidis-prostaattisen taideteorian jonka pääteesi on se, että opiskelemalla taideteorioita alkaa ennemmin tai myöhemmin kärsiä peräpukamista ja eturauhasen liikakasvusta.

Tätä taiteen olemusta täytyy miettiä joskus kun en ole näin väsynyt ja kun kärsin vähemmän nikotiinin vieroitusoireista.

Mutta nyt jätän tämän aiheen, jossa pääsin pitkällisten mietintöjen jälkeen taiteen ominaisluonteesta tälläiseen mietelmään:

Pirustako minä voisin tietää mikä on taidetta ja mikä on taideteosten ominaislaatu?

Tai siis:

Kertokaa mulle mikä on taideteoksen ominaislaatu? Tää niiq tahtoo tietää sen!

Tähän aikaan vuodesta aamun valo sinertää ja kohta, kevään korvien pilkistäessä esiin, ratsastan minä olutta ja sydämeni hakkaa reijän rintakehääni ja ihoni kutiaa kuin… kuin… jokin kutiava juttu.

Mutta sitä ennen on mentävä töihin leikkimään että aivot toimisivat.

Siinä leikissä olen hyvä.

Kommentit (6)

Karttuisan lapsipornon tontilla

Kiiltomadon pääkirjoituksessa Jarkko Tontti kirjoittaa taiteen vapaudesta.

“tutkija Pauli Rautiainen toteaa, että taiteen vapauden turvaava Suomen perustuslain säännös on erittäin heikosti tunnettu ja niukasti sovellettu. Karttusen kohtalo vahvistaa Rautiaisen väitteen hätkähdyttävällä tavalla.”

Mielestäni ajatus siitä, että taiteen vapaus antaa oikeuden tehdä jotain mikä muutoin olisi lainvastaista on mielenkiintoinen. Tuleeko taiteilijoiden mielestä taiteen varjon alla olla oikeus tehdä ja julkaista mitä hyvänsä lainvastaistakin materiaalia ilman minkäänlaisia seuraamuksia?

“Perustuslaki turvaa myös ilmaisunvapauden eli sananvapauden, mutta taiteen ja tieteen vapaus on sitäkin vahvempi. Ilmaisunvapautta on perustuslaissa rajoitettu lastensuojelutarkoituksissa elokuvien osalta. Taiteen ja tieteen vapauteen ei tällaista rajoitetta kuulu, kuten Rautiainen tähdentää tutkimuksessaan. Taiteen vapaus on, tai sen pitäisi olla, vahvempi kuin tavanomainen sananvapauden suoja, mikä juontuu taiteellisten teoksien ominaislaadusta.”

Ehkä näin, mutta voisiko joku kertoa tyhmälle (minulle) mikä sitten on taiteen ominaislaatu ja miksi sen varjolla tulisi saada rikkoa rikoslakia? (En tosin tiedä onko lapsipornon levittämisen kielto rikoslaissa, mutta jossain laissa se kuitenkin on mainittu)

Hamassa menneisyydessähän olemme saaneet todeta, että esimerkiksi eläinten kiduttaminen ei taiteenkaan varjolla ole sallittua. Miksi todellisten lasten todellisuudessa tapahtuneen seksuaalisen kidutuksen esittämisen tulisi olla sallittua vain taiteen varjolla jos se muutoin on laissa kielletty?

“Luulenpa silti, että virkavalta olisi epäröinyt hivenen kauemmin, jos heitä olisi pyydetty puuttumaan vaikkapa lapsipornoa tutkivan kriittisen televisiojournalistin tai lehtikuvaajan tekemisiin. Media osaa nykyään pitää puolensa, taiteilijat huonommin.”

Tontti ei taida pahemmin seurata sitä kuinka tälläiset dokumentit valtamediassa toteutetaan, valtamedia ei olisi sortunut lapsipornokuvien julkaisemiseen sellaisenaan. Valtamedian puolella olisi pidetty huoli siitä että mahdollista laitonta materiaalia sisältävä kuvitus olisi pikselöity niin että siitä saa vain aavistuksen mitä kuvassa tapahtuu ja kuvissa esiintyvät henkilöt eivät olisi olleet tunnistettavissa.

Tosin, median eettisempi käyttäytyminen johtuu vain siitä että lapsipornokuvitus on katsojasta luotaantyöntävää ja näin ollen asiakkaita (katsojia) karkoittavaa, mikä taasen vähentää tuottoa. Toinen syy on se, että valtamedia on hyvin tietoinen lakien asettamista rajoituksista ja niitä rikotaan vain harvoin ja silloinkin tietoisena mahdollisista seuraamuksista.

En Karttusen Neitsythuorakirkko teosta ole nähnyt, mutta mikäli olen käsittänyt oikein koostui se lapsipornokuvista jonka oheen oli laitettu tekstejä jotka selittivät teoksen olevan lapsipornon vastainen. Jo se, että mukaan on saatteeksi laitettava lapsipornon vastaisuutta esittelevä teksti on merkki siitä, että taiteilija itsekin ymmärsi teoksensa esittävän (olevan) lapsipornoa.

Mutta mikäli laittoman materiaalin esittäminen taiteen varjolla on taiteen vapauden nimissä oltava sallittua, niin siinä tapauksessa suosittelisin lapsipornon tuottajille taidegalleristin ja/tai taiteilijan uraa.

Äkkiäkös pedofiilit järjestävät asiat niin että yksi perustaa taidegallerian ja toinen tekee lapsipornoa “vastustavia” taideteoksia. Samaan syssyyn he voisivat tehdä “yksityisen taide-elämys kohteen” eli runkkauskopin. Siinäpä idea pedofiileille.

Eivät kai taiteilijatkaan aivan niin naiiveja ole, että olettavat kaikkien taiteilijoiden olevan niin moraalisia ihmisiä ettei kukaan heistä antautuisi helpolle rahalle jota lapsipornon tekemisessä ja julkaisemisessa mahdollisesti olisi tarjolla?

Sinällään huvittavaa on että blogikirjoituksessaan Tontti itsekin myöntää sen että vähän joka toinen kaduntallaaja voi kutsua itseään taiteilijaksi[¹] ollen näin muiden “taiteilijoiden” mielestä potentiaalinen “laillisen” lapsipornon levittäjä, vai onko niin että Tontin mielestä vain hänen hyväksymänsä taiteilijat ovat The Taiteilijoita?

Tontin kirjoituksessa silmääni pisti myöskin tämä:

“Hätäkeskukseen tulleesta paniikkipuhelusta alkanut tapahtumasarja johti siihen, että Karttusta epäillään ”sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta”. Karttunen itse on ihmetellyt, miksi poliisi sensuroi lapsipornoa kritisoivan taideteoksen sen sijaan, että keskittyisi lapsipornon torjuntaan.”

Tuo ...paniikkipuhelu… sana antaa sen kuvan että Tontti pitää ilmoituksen tehnyttä huolestunutta kansalaista ns. “kukkahattutätinä” ja on muutenkin ylimielinen ilmaisu.

Ilmoituksen tehnyt ihminen on hyvinkin saattanut olla panikoiva kukkahattutäti, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa että Karttusen teoksen epäillään rikkoneen lakia, niinpä Karttusen huoli siitä että poliisi ei keskity lapsipornon torjuntaan ei ole aiheellinen, poliisihan heti ilmoituksen saatuaan alkoi toimiin lapsipornon esittämisen estämiseksi.

Tontti kirjoittaa myöskin Nabakovin Lolitasta, mutta hän näin tehdessään sekoittaa — todennäköisestä tarkoituksellisesti — soppaan fiktiivisen teoksen, joka ei esitä suoraa laitonta lapsipornoa ja joka näin ollen ei mitenkään liity Karttusen tapaukseen. Lolita voi hyvinkin olla hyvä kohde tämän maailman Tanja Saareloille ja Päivi Räsäsille, mutta Karttusen teoksesta se eroaa huomattavasti, sillä se ei esitä todellisessa elämässä tapahtunutta lasten hyväksikäyttöä.

Vaikka Lolita olisikin omaelämäkerrallinen, niin siltikään sitä ei voi verrata internetistä kaivettujen[²] lapsipornokuvien julkiseen esittämiseen.

Sinällään olen Tontin kanssa samaa mieltä, taiteella tulee olla vapaus esittää mitä tahansa, mutta silloin kun rikotaan lakia on taiteilijan hyväksyttävä siitä aiheutuvat seuraamukset — mihin Karttunenkin oli omien sanojensa mukaan varautunut.

Karttusen teoshan on toiminut juuri siinä tarkoituksessa kuin mihin hän sen oli tarkoittanutkin; se on omalta osaltaan nostanut netissä luuraavan lapsipornon yleiseen tietouteen, joten luulisi Karttusen olevan tyytyväinen.

[¹]Tuossa blogikirjoituksessaan Tontti kysyy: “Huonosti käy sille joka nimittää itsensä lääkäriksi tai asianajajaksi ilman pätevyyttä. Miksi sama ei koske kirjailijoita ja muita taiteilijoita?” Ilmeisesti Tontti verratessaan taiteilijuutta lääkäreihin ja asianajajiin on sitä mieltä että vain korkeakoulutettu voi olla taiteilija?

[²] Kun Matti Nikin sensurointikohun jälkeen aloin tutkia kuinka lapsipornon leviämistä internetissä voisi estää jouduin käyttämään hakusanoja joilla olisi luullut löytyvän lapsipornoa, mutta siitä huolimatta en yli kuukauden ajan asiaa tutkiessani törmännyt kuin yhteen lapsipornokuvaan, joten Karttusen väite siitä että lapsipornoa on yleisesti saatavilla netin normipornosaiteilla on ns. paskapuhetta. Tiedä sitten syytä siiheen miksi hän – ainakin minun kokemusteni mukaan – valehtelee?

Kommentit (8)

Hakukonekritiikkiä Osa 1

Alla on hakukoneproosaa jonka hakusanat liittyvät Tytti Heikkisen Täytetyn eläimen lämpö runokokoelmaan ja kirjallisuuskritiikkiin.

Tällä ei ole mitään tekemistä ko. kokoelman kanssa. Kyseinen kokoelma vain toi mieleeni idean hakukone”kritiikistä”.

Tytti Heikkinen, Täytetyn eläimen lämpö, kritiikki, kirjallisuuskritiikki, arvostelu, runokokoelma, kokoelma, hakukonerunous, runous

Täytetyn eläimen lämpö

Tytti Heikkisen väkevä esikoiskokoelma etsii rakkauden ja hellyyden pieniä ladattavissa olevia aiheita. Onko se runo vai romaani vai mikä? Sen selvittäminen tulisi olla primaalihuuto.

Aiheiden jakaminen osiin helpottaa lukemista, mutta teemat eivät ole runoja määrittäviä tai toisistaan riippumattomia. Molempia, rakkautta tai rakkaudettomuutta, löytyy kaikista eri osioista. Kiinnostavinta on kuinka miesten ja naisten maailma mahdutetaan samalle saarelle.

Erityylisissä tarinoissa yhteistä on lyhyen täyttymyksen odotus. Runouden immunologinen harhakuva elämästä väräjöi pitkin matkaa.

Kokoelmaa värittävät monin perustein häädetyt kielikuvat jotka perustaltaan ovat etääntyneet kaikesta muusta paitsi työstään. Katsoessamme tarkemmin huomaamme, että ne muotoilullaan heijastavat virtuaalimaailmaa kaikin tavoin ja me alamme noudattaa runon lyyristä rakennetta toisella tapaa kuin mihin halkeillut rosoinen kieli meidät vie.

Lapset oppivat mitä kokevat. Vanhemmuutta eletään vaistojen varassa, virheessä piilee mahdollisuus. Projektin alkuperäistä aihepiiriä kuvastaa Narkissoksen lempi, syntyloitsuissa kokee saman kuin noin 60-vuotiaan naisen itkussa tai muinaisen pakanuuden jäännöksissä.

Varsinaiset simulantit meidän täytyy saavuttaa, tulla tähän tuntemukseen ja omia yhteinen ruumis. Tälläinen symboliikka oli määräävä jo vienalaisissa aineistoissakin.

Meneillään lienee jonkinlainen kirjallisen romanssin korkeasuhdanne. Diskursio kuljettaa pitkin erämaita ja retkeilyalueita sekä unelmoi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan irtaimistonsa asiallisesta säilyttämisestä fallistisessa kontekstissaan.

Runojen minä on leegio, teksti riuhtoo menemään viritettynä kuin NATOn potkukelkka kulkeakseen pitkin tulipintoja, olisi ollut suotavaa vähentää kerrostumia ja karsia rönsyjä reunoilta, muutoin kokoelma puolustaa paikkaansa matemaattisen tarkassa suomalais-ugrilaisessa kertomaperinteessä.

Silmiinpistävintä oli poeettinen sadomasokismi, jonka teos maailmastamme paljastaa. Monet kuvista voidaan nimetä makaabereiksi händikäpeiksi. Parhaimmillaan kokoelman runot deponoivat sitä hälymaisemaa joka meitä ympäröi.

Kommentoi

…vielä kovempaa väkivaltaa…

Satuin eilen tylsistyneenä katselemaan sateliittikanavalta dokkaria jossa käsiteltiin jotain kansainvälistä kokousta jossa oli ollut paikalla mm. Yhdysvaltain ulkoministeri, Englannin päämisnisteri, Saksan whatever kansleri jne.

Dokkarissa esiintyi Yhdysvaltalainen poliisiasiantuntija joka sanoi, että “nyt on noussut uusi sukupolvi anarkisteja jotka katsovat että päämäärään on päästävä millä keinolla hyvänsä ja jotka turvautuvat väkivaltaan eikä heitä vastaan auta kuin vielä kovempi väkivalta“.

Mikä minua kauhistutti tuossa lausunnossa oli tuo “…vielä kovempi väkivalta…”, tarkoittaako tuo sitä että Yhdysvalloissa poliisi alkaa jatkossa hillitä mielenosoituksia samaan tapaan kuin tehtiin 1970 Kentin yliopistossa tai 1989 Kiinan Tienanmenin aukiolla?

Ehkä poliisisetien ja -tätien (Suomessakin) pitäisi päissään miettiä mistä nämä 2000-luvun anarkistit ovat oppinsa saaneet?

Olisiko mitenkään mahdollista että väkivalta luo väkivaltaa?

Poliisin väkivaltaiset ja ylimitoitetut iskut pieniä ryhmittymiä kohtaan pidemmän päälle vain luovat raivoa mielenosoittajien joukoissa ja tämä raivo purkautuu ennemmin tai myöhemmin.

Mikäli poliisi jatkossakin Suomessa toimii kuten toimi Smash Asemin kohdalla niin ei liene kaukaa haettua että anarkistit saavat lisää kannattajia nuorista, ajattelemattomista mutta idealistisista ja jännityshakuisista ihmisistä ja lopulta voi käydä niinkin, että anarkistit ja muut mielenosoittajat todellakin aseistautuvat[¹] poliisia vastaan.

Monissa mielenosoituksissa mukana olleena voin kertoa, että anarkistienkin järjestämissä mielenosoituksissa yleisesti ottaen vain pieni osa osanottajista on anarkisteja, suurin osa on aivan tavallisia ihmisiä jotka ovat vittuuntuneet hallituksensa ja/tai jonkin muun hallituksen tai jättiyrityksen toimintaan. Tai muuten vain haluavat olla mukana huutamassa iskulauseita.

Poliisin ja hallituksen väitteet anarkistien toiminnasta aina kun järjestetään mielenosoitus jossa on paljon nuoria mukana ovat sekä tavallisia nuoria, että anarkisteja loukkaavia.

Mutta mitä muuta voi olettaa oikeistohall…[²] Itse asiassa, kun hallituksemme kerran aloitti tuon nimittelyn, niin otetaanpa uusiksi ja sanotaan asia hallituksen ja poliisin tyylillä:

Mutta mitä muuta voi olettaa äärioikeistohallitukselta?

Loppuun pari muuta huomiota:

Tero kiteyttää äärimmäisen tarkasti mielipiteeni Uralin perhosesta.

Ketä kiinnostaa mitä mieltä HS:n toimittajat ovat bloggaamisesta?

Minä en tiedä onko tämä blogi viihdettä vaiko asiaa, eikä se niiku kiinnostakaan mua, tää niiku on mun henkilökohtanen mielipidepalstani tai jotain sellast, bonjaatteks te?

Tytti Heikkisen esikoiskokoelma, Täytetyn eläimen lämpö, on ensimmäinen hakukonerunoutta sisältävä kokoelma josta pidin. Kunhan olen tutustunut siihen paremmin väsään (mahdollisesti) siitä jonkinlaisen arvosteluntapaisen.

[¹] Smash Asemin jälkeen poliisin esittelemat “aseet” olivat naurettavia, minä kuljetan aina mukanani enemmän “aseistusta” kuin mitä poliisi tuolloin julkisuudessa esitteli.

[²] Tiedän kyllä ettei oikeistohallitus ollut Smash Asemin aikaan vallassa. Mutta minun näkökannaltani katsoen silloinkin oli vallassa oikeistohallitus, sillä pidän demareita aivan yhtä oikeistolaisina kuin Kokoomustakin.

Kommentit (7)

Ankka linnaan

Lajittelen ja digitoin vanhoja kirjoituksiani ja löysin vanhan mielipidekirjoitukseni. Se koski Dragonball sarjakuvaa, jonka Raisa Cacciatore (Minulla on hiivatinmoinen lapsellinen himo kirjoittaa hänen sukunimensä K:illa ja tehdä “atoresta” torille) väitti olevan pedofilian asiaa ajava:

“Tämän kauheus on siinä, että jossain on taho, joka tietoisesti haluaa arkipäiväistää pedofilian.”Raisa Cacciatore Seurassa

Ja lausunnosta innostuneena kansanedustaja Päivi Räsänen teki lakialoitteen jossa piirrettykin lapsipornomateriaali tulisi laittomaksi ja Räsänen käytti Dragonballia esimerkkinä lapsipornosarjakuvasta.

Kumpikaan heistä ei ollut lukenut ko. sarjakuvaa, mikä kertoo paljon heidän tavastaan toimia työssäänkin mutu-pohjalta.

Lueskellessani kirjoitustani huvitti minua tuolloinen Dragonball=lapsipornoa tai ainakin sen hyväksymiseen kannustavaa “kohu”[¹] varsinkin kun olin jostain syystä ottanut sen niin jumalattoman vakavasti.

Kun sitten illalla lueskelin Aku Ankan taskukirjoja juolahti mieleeni, enkä varmaankaan ole ainoa jonka mieleen tämä on juolahtanut, että mikäli sitä yritettäisiin nyt tuoda markkinoille nousisi siitä kohu ja epäilemättä ainakin naisasialiikkeet olisivat sitä kieltämässä, puhumattakaan siitä että poliisi saattaisi kokea Aku Ankan poliisia halventavana. Aiemminhan Suomessa on käyty pari pientä väittelyä Aku Ankan säädyttömyydestä ja joskus lapsuudessani jotkut kovanlinjan kommunistit vaativat Aku Ankan kieltämistä, koska heidän mielestään se on kapitalistin salaliitto lasten aivopesemiseksi (Saattoivat kaikessa paranoidisuudessaan olla aivopesun osalta tavallaan oikeassakin…).

Aku Ankan naiskuva on pääosin hyvin perinteiseen patriarkaaliseen maailmankuvaan tukeutuva ja epäimarteleva. Iines Ankka lähtee lähes aina sen miehen matkaan jolla on enemmän rahaa ja varallisuutta. Koska Iines useinkin päätyy näiden kanssa samaan hotelliin, voisi siitä vetää tiettyjä (kröhöm…huorrr…) johtopäätöksiä. Usein Iines tuntuu sadistisesti nauttivan Akun ja Hannun huomion lisäksi näiden tappeluista ja sitä kiihkeämmin hän tappelua seuraa mitä enemmän Aku ja Hannu toisiaan satuttavat ja raivostuu vasta kun nämä tappelemisen sijasta hankaloittavat hänen elämäänsä, jolloin hän lähes poikkeuksetta lähtee lähimmän miehen matkaan…

Muutoinkin Ankkalinnassa naiset, milloin eivät etsi itselleen rikasta naimakumppania, joutuvat hellan ja mopin väliin. Paitsi mätkiessään kaulimella aviomiehiltään henkeä poijes.

Ankkalinnan naiset, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ovat siis miehen- ja rahankipeitä, sadistisen väkivaltaisia olentoja jotka ottavat kodin- ja miehenhoidon elämäntyökseen.

Roope Ankka taas käyttää täysin surutta orjatyövoimaa ja useinkin turvautuu moraalittomiin ja laittomiin keinoihin hankkiakseen lisää varallisuutta (Mikä tosin johtuu siitä että Barksin luoman Roopen hahmo on käsitetty väärin) tai taistellessaan kilpailijansa (Kroisos Pennonen) kanssa. Ja aina hän selviää rikoksistakin kuin koira veräjästä vain mahtinsa ja rahojensa turvin.

Ankkalinnan poliisi kun on aina lahjottavissa, vakavistakin rikoksista jätetään pidättämättä ja syyttämättä, mikäli syytetty tajuaa antaa tarpeeksi suuren summan “poliisin virkistysrahastoon” tai nyttemmin pelkkään “poliisirahastoon”. Puhumattakaan siitä että poliisit useimmiten ovat satunnaista siviiliä tyhmempiä ja huonompia ratkomaan rikoksia.

Ankkalinnan maalaiset ovat pääosin hölmöjä, laskoja ja köyhiä. Usein Aku Ankassa muutenkin alleviivataan ajatusta siitä, että köyhyys on ihmisen omaa syytä, kuten äärikapitalistisen Walt Disneyn[²] maailmankuvaan sopikin.

Epäilemättä Aku Ankka on lapsille hyvin vahingollista ja maailmankuvaa vääristävää luettavaa, sille tulisi lätkäistä vähintäin K12 (mielummin K15) leima kuten monille lasten mangoillekin tehdään. Ehkäpä Aku Ankan myyntiluvut saataisiin tästä mainoksesta (Ja mainoshan tuollainen kielletty hedelmä -leima käytännössä on) johtuen kasvamaan ja Don Rosa tästä Ankan suosion kasvusta innostuneena tekisi lisää Suomi aiheisia tarinoita.

[¹] Kannattaa muuten lukaista tuo Jari Lehtisen kirjoitus se on mielenkiintoinen ja monella tapaa ajankohtainen vieläkin.

[²] Ainakin yhden lukemani kirjan mukaan Walt Disney oli jossain mielessä samankaltainen hahmo kuin Che Guevara. Kumpikaan ei pahemmin välittänyt muiden tunteista tai elämästä ja kumpikin rankaisi alaisiaan kuvitelluista rikoksista (Toinen tappo tai tapatti, toinen ilmiantoi “hankalia” työntekijöitä McCarthylle kommunistisoluttautujina riippumatta näiden poliittisista mielipiteistä välttyen näin hankalalta irtisanomisprosessilta) pitääkseen valtansa. Ja kummastakin on luotu myynninedistämiseksi myyttinen hahmo.

Kommentit (7)

Luennoitsija liehuvapartainen

Käväisin vetämässä lyhyen luennon tietoturvasta ja kurssipalautteen seassa oli hauska kommentti:

Vaikka luennoitsija sisään pöllähtäessään olikin pelottavan
mustanpuhuva ilmestys pitkässä liehuvassa mustassa nahkatakissaan,
mustisssa hiuksissaan ja pitkässä liehuvassa parrassaan, niin tämä oli
asiantunteva ja auliisti vastaili tyhmempiinkin kysymyksiin.

Koulutuspäivä oli erittäin piristävä ja opettava kokemus!

Taidan jatkossakin olla “fashionably late” ja teen näyttävän sisääntulon ihmisten jo istuessa pahaa-aavistamattomasti paikallaan…

En vieläkään ymmärrä millä perusteella olen muka pelottavan näköinen, voiko tuo jätkä olla pelottava:

skidina-1968-paplarit-paass.png
(Muotokuva vuodelta 1968)

Äsh, väärä kuva, tässä oikea:

asemalla_rookilla-1996.png
(Koivukylän asemalla röökillä 1996, parran kasvatus alkoi vasta neljä vuotta myöhemmin)

Kommentit (10)