Tästä piti tulla Che Guevaran legendan vastainen mielipidekirjoitus, mutta jotenkin tästä sukeutuikin puolivillainen lyhyt elämäkerta, mutta menkööt.
Itse asiassa en oikein tiedä miksi julkaisen tämän, sillä parempiakin on webbi täynnä ja suosittelenkin lukemaan tämän sijasta Mike Gonzalesin ansiokkaan web-artikkelin Che Guevaran ylösnousemukset, joka pureutuu Chen elämän lisäksi myöskin Kuuban vallankumouksen taustoihin ja seurauksiin.
Satuin kirjamessuilla tapaamaan parikymppisen pojan jonka paidassa oli iso Ernesto “Che” Guevaran kuva. Kysäisin häneltä tiesikö hän kenen kuvaa paidassaan kantoi, eikä hänellä tuntunut olevan juuri mitään käsitystä siitä kuka Che oli tai mitä hän oli tehnyt.
Mikä tietämättömyys tuntuu olevan yhdistävä tekijä näille nykyisille Che Guevaran kuvan kantajille ja Chetä idolinaan pitäville nuorille.
Näyttäisi siltä että Chen elämäkerrat jakautuvat kahteen keskenään ristiriitaiseen näkemykseen Chestä. Che oli joko epäitsekäs sankarillinen vapaustaistelija tai pelkurimainen sadistinen murhaaja. Totuus lienee jossain noiden välimaastossa.
Ernesto Guevara de la Serna — Mies paidassa

Ernesto Guevara de la Serna syntyi 1928 Argentiinassa varakkaaseen keskiluokkaiseen perheeseen. Chen suhteesta isäänsä ei pahemmin ole kirjoitettu, mutta hänen suhdettaan äitiinsä on kuvattu erittäin läheiseksi.
Chen nuoruudessa Argentiinassa pitivät valtaa Juan ja Eva Peron (Eva “Evita” Peronista, kuten Chestäkin, on sittemmin luotu länsimaisen median toimesta myyttinen hahmo), eikä nuori Che tuohon aikaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta politiikkaan, pikemminkin hän osoitti aikakauden latinalais-amerikkalaiselle nuorelle miehelle harvinaislaatuista välinpitämättömyyttä politiikkaa kohtaan. Kuten niin usein Chen kaltaisen levottoman sielun kanssa on, oli hänen lähdettävä muille maille kiinnostuakseen politiikasta.
Kaksikymmentä vuotiaana hänen vaellusviettinsä sai hänet pestautumaan merimieheksi ja muutaman kuukauden hän kierteli merimiehenä maailmaa. Paria vuotta myöhemmin hän lähti ystävänsä Alberto Granadon kanssa moottoripyörällä toiselle pidemmälle matkalleen, joka on kuvattu Moottoripyöräpäiväkirjassa. Tuon matkan jälkeen Che jatkoi lääkäriopintojaan ja lääkäriksi valmistumisensa jälkeen lähti samantien uudelleen kiertämään Etelä-Amerikkaa.
Vuonna 1954 Che päätyi Guatemalaan, jonka tuolloinen Presidentti Jacobo Arbenz oli toteuttamassa suurta maan ja tehtaiden kansallistamista. Koska United Fruit Company — jonka tuotantoa Guatemalassa oltiin kansallistamassa — oli Yhdysvaltalainen yritys katsoi Yhdysvallat (CIA) asiakseen puuttua tapahtumiin Guatemalassa. CIA järjesti vallankaappauksen jossa Guatemalan sosialistinen hallitus kaadettiin. CIAn toiminnan arvelluttavuutta lisää se, että Guatemalan hallitus oli tarjonnut United Fruitille kohtuullista korvausta menetyksistään kansallistamisessa.
Vaikkei Che varsinaisesti ollut aktiivinen toimija Guatemalan sosialistihallituksessa oli hänellä tunnetusti suhteita paikallisiin kommunisteihin, niinpä katsoi hän parhaaksi hakea turvapaikkaa Argentiinan Suurlähetystöstä. Onnistuen näin, omasta mielestään nipin napin, pakenemaan Guatemalan uuden CIA vetoisen hallituksen jaloista. Johtuen tästä Yhdysvaltojen ylimielisestä puuttumisesta Guatemalan tapahtumiin tunsi Che loppuelämänsä syvää halveksuntaa ja inhoa Yhdysvaltoja kohtaan.
Paettuaan Guatemalasta Che muutti tuoreen vaimonsa, Perulaisen Hilda Gadean, kanssa Meksikoon jossa hän tapasi Fidel ja Raoul Castron. Kuuban Yhdysvaltain tukema hallitsija Fulgencio Batista oli karkoittanut Fidel Castron Kuubasta ja koska Che ja Fidel jakoivat poliittisen näkemyksen jonka mukaan ainoa tapa tehdä vallankumous on tarttua aseisiin, tunsi Che yhteenkuuluvaisuutta Fidel Castron kanssa ja hän liittyi Castron sekavaan sissijoukkoon. Castroa ja Chetä yhdisti myöskin syvä halveksunta työväenluokan vallankumousta kohtaan.
Castron joukot, mukaan lukien Che, saivat Meksikossa sotilaskoulutusta Espanjan sisällisodan veteraanilta. Kenelläkään heistä ei ollut minkäänlaista aiempaa sotilaskoulutusta, tai -kokemusta. Jo koulutusaikana Che tuli tunnetuksi kovana kurinpitäjänä, oli pitkälti hänen ansiotaan että Castron sekava joukkio alkoi toimimaan yhtenäisenä sotilasjoukkueena.
Castron pieni joukkio nousi Kuuban rannikolle mukanaan Che, joka toimi joukon lääkärinä, marraskuussa 1956 ja heti rantauduttuaan he kohtasivat Batistan sotilasjoukot. Vain 18 miestä selvisi seuranneesta taistelusta, heidän joukoissaan pahasti haavoittunut Che Guevara. Joukot vetäytyivät Sierra Maestran vuoristoon, jossa Che ansaitsi joukkojensa kunnioituksen rohkeudellaan.
Kuuban viidakoista Che kirjoitti kirjeessään: “Olen täällä Kuuban viidakoissa, elävänä ja verenhimoisena”. Seuraavina kuukausina, jo ennen varsinaista vallankumousta, Che osoitti todellakin olevansa verenhimoinen. Che mm. halusi teloittaa asetovereitaan varoitukseksi muille. Teloitusten syyt olisivat olleet: “Ilmiantajuus, niskoittelu, sairaaksi tekeytyminen ja (sotilas)karkuruus”. Itse asiassa Chen mielestä jo pelkkä epäily petturuudesta olisi ollut teloituksen arvoinen asia.
Che Guevara teloitti – Castron suostumuksella – useita talonpoikia ja asetovereitaan. Mutta Chen henkilökohtaisesta osallisuudesta teloituksiin voidaan varmaksi sanoa vain se, että hän itse toimi pyövelinä ainakin yhden talonpojan, Eutimio Guerran, jota epäiltiin hatarien todisteiden perusteella ilmiantajaksi, kohdalla. Guerran teloituksesta Che kirjoitti: “Poistin ongelman ampumalla häntä .32 kaliiberin pistoolilla oikeaan ohimoon. Hän vinkui hetken ja kuoli sitten.”.
Tämä ei ilmeisesti kuitenkaan ollut ainoa kerta kun Che viidakoissa viettämänään aikana toimi pyövelinä. Vaikka vakoilijoiden teloittaminen niissä olosuhteissa onkin ymmärrettävissä oleva teko, niin Chen kammottava välinpitämättömyys ihmishengen arvosta käy ilmi täysin mielivaltaisessa Aristidion teloituksessa.
Aristidion teloituksesta Che kirjoittaa: “Minä tein tutkinnan jonka jälkeen hänet teloitettiin.” Ja jatkaa. “Emme voi sietää edes epäilyjä petturuudesta”. Mutta on epäselvää teloittiko hän itse Aristidion — ilmeisesti kuitenkin teloitti. Vaikkei hän henkilökohtaisesti olisikaan pannut teloitusta toimeen, niin joka tapauksessa teloitus tapahtui hänen käskystään.
Edes Chetä idealisoivat tahot eivät kiellä sitä että Che jätti Kuuban vuoristoon ison liudan karkureiden, ilmiantajien ja varkaiden -– tai näiksi epäiltyjen -– ruumiita. Kriittisimpien lähteiden mukaan Chen jäljiltä Sierra Maestra oli verinen ruumiskasa.
Vastoin kaikkia odotuksia vuoden 1959 alussa Castron joukot marssivat Havannaan ja kaatoivat Batistan hallituksen, on hämmästyttävää kuinka 1958 kesällä vain n. 500 miehestä koostuva ryhmittymä puoli vuotta myöhemmin kaatoi hallituksen.
Selityksiä on kirjoitettu pilvin pimein, mutta niitä yhdistää oikeastaan vain yksi seikka; lähes kaikki tuntuvat siirtävän suurimman ansion vallankumouksen onnistumisesta Yhdysvaltojen leveille harteille, sillä 1958 Yhdysvallat veti lähes kaiken tukensa pois Batistalta.
Tämä sattuman satoa oleva menestys koitui myöhemmin Chen kohtaloksi, onnistuneen vallankumouksen jälkeen hän entistä vakaammin uskoi siihen että vain pieni sissijoukkio voi kaataa hallituksen kuin hallituksen täysin ilman kansan tukea. Koska Chen kirjoitukset olivat isolta osaltaan luomassa uskoa vallankumouksen mahdollisuuteen, tuli Chestä vallankumouksen poliittinen äänitorvi.
Vallankumouksen jälkimainingeissa Che sai tehtäväkseen perustaa valtion turvallisuusviraston, G-2:den. Joka ensimmäisenä tekonaan teloitti, lähteistä riippuen 180-500 Batistan tukijaa. Che oli yksi teloitusten innokkaimmista kannattajista, mutta vaikka on väitetty että Che henkilökohtaisesti teloitti ihmisiä ilman oikeudenkäyntejä, niin nämä väitteet eivät ilmeisesti pidä paikkansa.
Teloitettavat joutuivat kansantuomioistuimen eteen, jossa kaikki syytetyt kävivät lävitse normaalin – niin normaalin ja oikeudenmukaisen kuin se noissa olosuhteissa saattoi olla — julkisen ja valvotun oikeusprosessin. Tosin vallankumouksen onnistumisen kihkossaan Raoul Castro ilmeisesti teloitti kymmeniä ihmisiä summamutikassa.
Teloituksissa ei ollut kyse niinkään oikeudesta vaan kapinallisten mielestä täysin oikeutetusta kostosta. Usein unohdetaan se seikka että Batistan hallitus oli hirmuhallitus joka vangitsi, kidutti ja teloitti ihmisiä ilman oikeudenkäyntejä. Mutta vaikka vallankumoukselliset toimivat ainakin päällisin puolin siististi oikeudenkäyntien suhteen, niin Che ei oikein pitänyt oikeusprosessin hidastavasta vaikutuksesta, hän halusi teloittaa Batistan kannattajat nopeasti ja vaivattomasti. “Älä hidasta prosessia, tämä on vallankumous. Älä sotke tähän porvarillista oikeutta, todisteet ovat toissijaisia. Meidän täytyy toimia vakaumuksellisesti, me olemme tekemisissä rikollis- ja murhaajajoukon kanssa.” Chen kerrotaan sanoneen oikeudenkäyntien aikana.
Lukuisten kertomusten mukaan Che toimiessaan vankilanjohtajana käyttäytyi erittäin murhanhimoisesti ja sadistisesti, mutta on kyseenalaista kuinka totuudenmukaisia kuvaukset ovat, sillä tarinoita kertovat ovat pääosin Castron vastustajia ja Batistan hallituksen aikana suurista erivapauksista nauttineita henkilöitä.
Koska Castro ei keksinyt Chelle mitään hyödyllistä puuhaa lähetti Castro hänet kesällä 1959 Kuuban edustajana kiertämään sitoutumattomia maita, miltä kiertueelta Che palasi kolmen kuukauden päästä Kuubaan, jossa hänelle oli myönnetty Kuuban kansalaisuus.
Che sai paikan Keskuspankin johtajana, mihin hänellä ei ollut minkäänlaisia valmiuksia ja vajaan vuoden päästä hän siirtyikin Teollisuusministeriksi, missä asemassa hän ei siinäkään pahemmin menestynyt. Che yritti ajaa nopeaa teollistamista ja sokeririippuvuuden vähentämistä, siinä täysin epäonnistuen. Osittain koska hän tukeutui suunnitelmatalouden oppaisiin, osittain koska ei jaksanut odottaa kehitystä, Che oli kärsimätön mies jonka mielestä kaiken tuli tapahtua tässä ja nyt.
On kuitenkin kyseenalaista olisiko kukaan muukaan onnistunut Chen asettamissa tavoitteissa. Toisaalta talouden asiantuntijaa ei olisi ajanut harhakuvitelma jossa pienen talouspakotteiden ahdistaman saarivaltion vuosittainen talouden kasvu olisi ollut uskomattomat kymmenen prosenttia, puhumattakaan siitä että Kuuba olisi viidessä vuodessa kasvanut käytännössä tyhjästä maailman suurimmaksi nikkelintuottajaksi.
On huomattava etteivät Kuuban vallankumoukselliset, kaikkein vähiten Fidel Castro, tuohon aikaan olleet kommunisteja, Castron valtakunnan alussa kommunistit olivat jääneet marginaaliryhmittymäksi. Vasta se, että Castro joutui yhä enemmän ja enemmän tukeutumaan Neuvostoliittoon muutti Castron politiikkaa, eikä Kuuba Castron aikana varsinaisesti koskaan ole ollut kommunistinen valtio kuin vain nimellisesti.
Toimiessaan Teollisuusministerinä Che alkoi puhua sosialistisesta kilpailusta ja tuottavuuden nostosta, jotka kummatkin — kilpailu ja tuottavuuden kasvattaminen — kuuluvat enemmän kapitalistiseen kuin sosialistiseen retoriikkaan. Chen talouspolitiikka oli jonkinlainen omalaatuinen — mutta mielenkiintoinen — kommunistisen suunnitelmatalouden ja kapitalismin sekasikiö.
Käydessään Neuvostoliitossa Che oli saanut Hruštševilta lupauksen että nämä toisivat ydinohjuksia Kuubaan. Kuuban ohjuskriisin aikana Chen fatalistisesta asenteesta kertoo se, että hän oli valmis maailmanlaajuiseen ydinsotaan saadakseen ohjukset Kuuban. Kun Hruštšev sitten Yhdysvaltain painostuksesta veti ohjukset pois tunsi Che itsensä petetyksi ja hän alkoi tehdä pesäeroa Neuvostokommunismiin. Kun Kuuba talouspakotteiden ja kauppasaarron johdosta joutui yhä enemmän tukeutumaan Neuvostoliittoon, etäännytti tämä kehitys Chen Kuuban politiikasta.
Pettyneenä Kuuban kehitykseen ja politiikan kiemuroihin jättäytyi Che pois Kuuban päivittäisestä politiikasta ja alkoi tutkimaan olisiko hänen kuvaamansa sissivallankumous mahdollinen muissakin maissa, hänen lopullisena tavoitteenaan oli saada aikaan vallankumous synnyinmaassaan Argentiinassa. Che saarnasi useille muista etelä-amerikan maista tulleille vallankumouksellisille omaa teoriaansa ja nämä lähtivät kotimaihinsa toteuttamaan vallankumousta ja missä he järjestään epäonnistuivat.
Lopulta vuonna 1965 Che erosi Kuuban hallituksesta ja jätti Kuuban. Chen ero Kuuban hallituksesta oli Chen itsensä päätös, eikä hän lähtenyt hallituksesta Castron pakottamana. Itse asiassa muutamaa vuotta myöhemmin toveristaan huolestunut Castro, käsittäessään että vallankumouksen yrittäminen Argentiinassa olisi itsemurha, sai Chen jättämään Argentiinan toistaiseksi rauhaan. Vasta vuonna 1967 julkaistussa erokirjeessään Che kuvasi itseään nykyajan Don Quijoteksi, joka etsii jättiläisiä, joita vastaan taistella.
Jostain syystä Che päätti Aasian, joka olisi ollut hedelmällistä maaperää sosialistiselle vallankumoukselle, sijaan lähteä tekemään vallankumouksen Kongossa, miksi hän tähän ratkaisuun päätyi ei ole tiedossa. Kongo oli omalaatuinen ja päätön valinta, sillä siellä ei ollut aktiivista kommunistista toimintaa, toisin kuin sen naapurimaissa. Ehkä Che päätti Kongossa kokeilla toimiiko hänen hypoteesinsa siitä että pieni vakaumuksellisesti toimiva sissijoukko voi saada aikaan vallankumouksen, mikäli näin on niin hänen toimintaansa leimasi suunnaton ylimielisyys.
Kongon tapahtumat ovat hivenen hämärän peitossa[¹]. Saavuttuaan pienen Kuubalaisjoukon kanssa Kongoon Che hyvin nopeasti sairastui ja oli lähes koko Kongon harharetken ajan kuumehoureinen. Vallankumousta ei koskaan saatu aikaiseksi, ei edes vallankumouksen siemeniä. Vain kolmen kuukauden päästä vallankumoushankkeessan täysin epäonnistuneet Kuubalaiset ja Che pääsivät juuri ja juuri pakoon Kongosta, mutta jääräpäinen Che ei oppinut koko fiaskosta yhtään mitään, hänen mielestään Kongon tapahtumat tai Etelä-Amerikan maissa hänen oppiensa mukaan toteutetut epäonnistuneet vallankumoukset eivät osoittaneet hänen teorioitaan vääräksi, vallankumoukset olivat vain väärin toteutettuja.

Samoihin aikoihin kun Che epäonnistui totaalisesti Kongossa oli Castro luomassa Chestä myyttistä vallankumoustaistelijaa. Che Guevara myytin pääsuunnitelija onkin juuri Fidel Castro, joka on kaikki nämä vuosikymmenet käyttänyt luomaansa Che myyttiä hyväkseen säilyttääkseen valtansa Kuubassa.
Che palasi Kuubaan huomatakseen ettei hänellä, maineestaan huolimatta, enää ollut Kuubassakaan mitään kiinnekohtaa.
Seuraavien vuoden-parin ajalta Chen toiminnasta on vain hajanaisia tietoja[¹], mutta tiettävästi Che neuvotteli vallankumouksen järjestämisestä — mikä usko omaan vaikutukseensa vallankumouksien toteuttamisessa jo sinällään osoittaa hänen suunnattoman ylimielisyytensä — ainakin Venetzuelalaisten, Perulaisten ja Guatemalalaisten kommunistien kanssa. Lopulta Che päätyi Boliviaan, ilmeisesti ainakin osittain Castron suosituksesta ja osittain koska Boliviassa oli jo hajanaisia vallankumousryhmittymiä, minkä lisäksi Bolivia on Argentiinan naapuri ja Chen tavoitteena oli aina ollut vallankumouksen järjestäminen Argentiinassa.
Päätavoitteenaan Che piti koko Etelä-Amerikan kattavaa sissijärjestöjen verkostoa, jonka keskuksena olisi Bolivia.
Alue johon Chen vain 40 miehen sissijoukko Boliviassa majoittautui oli vaikeakulkuinen ja ei juurikaan tarjonnut luonnollisia ravinnonlähteitä. Heti alussa oli selvää etteivät Bolivialaiset tukeneet heitä, heidät ilmiannettiin hyvin pian saapumisensa jälkeen ja he joutuivat olemaan jatkuvasti pakosalla ja liikkellä. Jatkuva aliravitsemus ja rasitus aiheutti sairastumisia ja petturuutta. Alun alkaenkin pieni joukko jakautui keskenään riiteleviin ryhmittymiin.
Mikäli tunnetusti karismaattinen ja kova kurinpitäjä Che olisi itse ollut kunnossa olisi hän ehkä saanut ryhmän kuriin, mutta Chen oma sairastuminen ja aliravitsemus yhdistettynä astmaan josta hän oli koko elämänsä kärsinyt vei häneltä voimat eikä hän kyennyt hallitsemaan joukkojaan. Viimeisinä päivinään Che oli niin huonokuntoinen ettei hän enää itse kyennyt liikumaan ja nuori kaivostyöläinen joutui kantamaan selässään ennen niin vaikuttavaa vallankumoushahmoa.
Bolivian armeijan kukistettua verisesti juhannuksena 1967 Bolivialaisten kaivostyöläisten lakon, saattoivat he keskittyä Chen etsimiseen. Lokakuun kahdeksantena päivänä Che saatiin kiinni La Higueran kylässä. Seuraavana päivänä hänet teloitettiin CIAn agentin Gary Pradon valvoessa tapahtumia.
Ilmeisesti Che oli huonosta kunnostaan huolimatta uhmamielinen loppuun asti, hänen kerrotaan sanoneen teloittajalleen: “Ammu pelkuri, sinä tapat vain ihmisen!”
[¹] Arvosteluiden mukaan Jon Lee Andersonin Che elämäkerrassa Kongon ja noiden kadonneiden parin vuoden tapahtumia valoitetaan enemmän kuin aiemmissa kirjoissa, mutta koska vasta tilasin ko. kirjan en ole vielä ehtinyt sitä lukea.
Lähteet:
Carlos Castañeda, Companero, The Life and Death of Che Guevara
Alvaro Vargas Llosa, The Che Guevara Myth and the Future of Liberty
Humberto Fontova, Exposing the Real Che Guevara: And the Useful Idiots Who Idolize Him
Ernesto “Che” Guevara, Karl Marx, Friedrich Engels, Manifesto: Three Classic Essays on How to Change the World
Ernesto “Che” Guevara, Guerilla warfare
Ernesto “Che” Guevara, The Bolivian Diary
Ernesto “Che” Guevara, Socialism and man in Cuba
Mike Gonzales, Che Guevaran ylösnousemukset