Arkisto syyskuu, 2007

Poliittinen aktivismi ja nykynuorison kauheus

syyskuu 27, 2007 at 1:20 ip · Aihe: keski-ikä, nuoriso, tsurnalismi, vanhemmuus

Poliittinen aktivismi

Mediassa käsiteltävä poliittinen aktivismi on aina, tai lähes aina, Vasemmisto- luonnonsuojeluanarkismia.

Miksi? Eikö muka muunlaista poliittista aktivismia ole olemassa?

Poliittinen aktivismi on stereotypisoitu palestiinalaishuivisen porukan kansalaistottelemattomuudeksi, ja vaikken asiaa kovin hyvin tunnekaan niin silti tiedän että on olemassa vähemmän näyttävää ja vähemmän anarkistista poliittista aktivismia, se vain ei ole niin mediaseksikästä.

Sillä eihän niistä nuorista jotka aktiivisesti osallistuvat jonkin asian lobbaamiseen (Vaikkapa uuden nuorisokeskuksen pystyttämisen¹) kunnanisille ja -äideille saa aikaiseksi mediaseksikästä juttua pelvoittavinen kommandopipo kuvineen, sillä nehän ovat vain niitä “tavallisia” nuoria. Nyt sattuu vain olemaan niin että mikäli nuori osallistuu politiikkaan, varsinkin mikäli hän toimii poliittisten puolueiden ulkopuolella, ei hän ole tavallinen vaan hyvin aktiivinen ja suurella todennäköisyydellä tälläinen nuori on tulevaisuudessa TV-lamppujen alla haastateltavana.

Ja koska nämä poliittisesti rauhallisemmin aktiiviset nuoret niputetaan anarkistien kanssa samaan porukkaan kärsivät he tuosta median luomasta leimasta.

Olisi joskus mukava nähdä jossain lehdessä artikkeli, tai jopa juttusarja näistä nuorista jotka ovat poliittisesti aktiivisia vähemmän raflaavalla tavalla.

¹ Satun tietämään ryhmän nuoria jotka ajoivat tuota mainitsemaani asiaa vuosia, itse asiassa niin pitkään ettei valmiista keskuksesta enää ollut heille hyötyä, sillä he olivat jo siirtyneet aikuisten kirjoihin. Kiitettävää toimintaa ja kärsivällisyyttä.

Nuoriso on niin saatanan pahaa ja lapsiakaan ei osata kasvattaa

Vähän väliä joku keskiäkäinen moittii nuorisoa ja samaan syssyyn haukutaan nykyvanhemmat jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan.

Ennen kun kaikki oli paremmin, lapsiakin kasvatettiin kunnolla, esim. kuritettiin (hakattiin) turha omatoimisuus, puheliaisuus ja lapselliset mielipiteet pois ja kuria pidettiin (hakattiin) päivittäin. Me halutaan vanhat hyvät ajat takaisin! Kuuluu keskiäkäisten sotahuuto.

Koska itse olen vasta nelikymppinen nuori, en osaa sanoa mitään menneen maailman nuorison tavoista, mutta nykynuoristo vaikuttaa pääosin hyväkäytöksiseltä. Nykynuoriso ottaa — asentaessaan häntä arvostelevalle wanha-avuttomalle digiboxia tai opettaessaan kuinka kännykkää käytetään — kiltisti uusavuttomaksi haukkumiset ja koko ikäluokan väkivaltaiseksi leimaamisen vastaan.

On kummallista kuinka ihmiset ja media käsittelevät nuorisoa jatkuvasti yhtenä massana, mitä he tänäpäivänä ovat huomattavasti vähemmän kuin vielä minun nuoruudessani neljännesvuosisata sitten. Kummastuttavan hyvin nuorisomme kestää tämän jatkuvan ikärasismin.

Kokemusteni mukaan nuorisosta hyvin pieni osa käyttäytyy huonosti, suurin osa nuorisostamme vaikuttaa olevan fiksua ja kohteliasta.

Suurempi ongelma olemme me keski-ikäiset ja suuret ikäluokat, jotka emme juurikaan välitä muista ihmisistä. Keski-ikäiset kännikalat haastavat kova-äänisesti öisin riitaa kaupunkiemme kaduilla, etuilevat jonoissa ja liikenteessä vähät välittävät muista. Jos tämä nykynuoriso on, kuten mediassa taannoin väitettiin, Me-We (Minä-Me) sukupolvi niin me 40-70 lukujen välissä syntyneet olemme sitten Me!-Me! (Minä!-Minä!) sukupolvia, joiden elämän peruskivenä on ajatus kaiken kuulumisesta meille; “Kaikki minulle ja HETI!”.

Mitä tulee lapsenkasvatukseen, niin pääosa vanhemmista onnistuu siinä helvetin hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon miten erilaisessa maailmassa he lapsiaan joutuvat kasvattamaan kuin 30-40-luvuilla syntyneet omaian, meitä nykyisiä keskiäkäisiä. Nykyvanhemmalla on edessään helvetillinen souvi, kaikki kunnia sille enemmistölle joka kasvatuksessaan onnistuu. Mutta kuten nuortenkin kohdalla, tätä enemmistöä ei huomioida, ainoastaan ääri-ilmiöt huomioidaan.

Olisiko aika jo myöntää että suurin osa vanhemmista onnistuu kasvatustehtävässään?

Kommentit (1)

Romantiikka for dummies

syyskuu 27, 2007 at 1:46 ap · Aihe: höpinä

Muista häntä, hänet.
Yllätä hänet.
Kuuntele häntä.

Kommentoi

Tee paita

syyskuu 25, 2007 at 10:10 ap · Aihe: höpinä, keski-ikä

Pasi osuu asian ytimeen: Me nykykeski-ikäiset olemme rockin ja punkin kasvatteja, on typerää olettaa että me nyt nelikymppisinä yht’äkkiä koemme valaistumisen ja muutumme lauantaitanssit/-sauna/-seksi ja ruudullinen kauluspaita-suorat housut-villaliivit-kansitakki-hyypiöiksi.

Turha toivo!

Helvetti, ennen hautajaisiani tulee soimaan Doors (Ei The End tai When the music’s over, vaan People are strange) ja minun palaessani (Pahvilaatikko riittää hyvin, vaikka vanha TV-lodju, turha tuhlata rahaa johonkin arkkuun) soi taustalla Laman Ajatusten loppu. Tai no, ainakin noita biisejä toivon tällä hetkellä, kattoo sit mitä myöhemmin.

Itse tosin en käytä bändipaitoja, sillä käytän vain korruptiona saatuja tai itse tekemiäni paitoja ja vielä eivät levy-yhtiöt ole minulle lähetelleet bändipaitoja, ainoastaan tylsät radiokanavat ja IT-firmat.

Ja niittivöistä ja -rannekkeista olen minäkin luopunut, mutten kovin helpolla luovu mustista nahkarotseistani ja mustista nahkaliiveistä.

Tee Paita

Tuli mieleeni, että miksi ihmiset tyytyvät muiden suunnittelemiin paitakuviin/teksteihin? Sen paidan painattaminen itse ei ole paljon kaupasta ostettua paitaa kalliimpaa ja kun itse väsää niin eipä tule ihan heti vastaan samanlaista.

Jos tarkkoja ollaan ei sen T-paidan tekeminen itse alusta loppuun niin kovin hankalaa ole, helvetti sentään, jopa minäkin selviydyn siitä! Olen kylläkin viime vuosina pulskis..laiskis… vaurastunut niin paljon että teetän työn muualla ja itse suunnittelen vain kuvat ja tekstit. Joten ällös peljästykö, en tee tästä blogista mitään neuleblogia… ainakaan vielä…

Kommentoi

Epäeettisen miehen egologiaa

syyskuu 24, 2007 at 11:32 ap · Aihe: egologia, höpinä, minä

  • Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin fundamentalisti, oli kyse sitten jumaluskosta,veganismista, luomusta, vasemmisto- tai oikeistoradikalismista, luontoystävällisyydestä, tai mistä muusta tahansa aiheesta johon ihmiset suhtautuvat antaumuksellisen uskovaisesti, uskoen saarnaajiensa mantroihin ilman omien aivojen käyttämistä.
  • Länsimaiden tulisi laittaa enemmän rahaa kulutus- ja muiden tuotteiden tuotannon ja jätehuollon kehittämiseen jotta siitä saataisiin vähemmän luontoa rasittavaa. Olisi keskityttävä enemmän tuotteiden eikä ihmisten ekologiseen jalanjälkeen.
  • Ihmisten syyllistäminen saa aikaan vain sen että he suuttuvat, mikä vähentää toivotun vaikutuksen perille menemistä.

No niin, kaikki tämän postauksen asia tulikin sanottua tuossa yläpuolella, tämän tekstin loppu on vain turhaa höpinää.

Ympäristöystävällisyys, luontoystävällisyys, kestävä kehitys — rakkaalla lapsella on monta nimeä — on tullut jäädäkseen. Hyvä niin, minulla ei ole mitään sitä vastaan.

En vain siedä näitä ekosaarnaajia.

Näitä ihmisiä jotka automaattisesti olettavat muiden toimivan epäekologisesti ja tietämättä kuinka muut käyttäytyvät päivittäisessä elämässään alkavat vaatia ihmisiä vaihtamaan elämäntyyliään sellaiseksi kuin miksi he katsovat olevan oikeanlainen tapa elää.

South Parkissa oli jakso jossa koko kaupungin asukkaat alkoivat ajaa ympäristöystävällisillä autoilla (Smug alert!) mikä aiheutti saasteongelman; itseriittoisen ylemmyydentunteen (Smug) saastepilven. South Parkin tekijät näyttävät olevan oikeassa, iso osa näistä ekologisista moralisteista tuntuu kärsivän pyhimyskehän aiheuttamasta selkärangan rappeumasta, mistä syystä muilta tulevat viestit eivät mene perille aivoihin asti, varsinkaan mikäli nämä muut yrittävät perustella järkisyihin vedoten miksi heidän elämäntyylinsä ei ole epäekologista, vaikkeivät he eĺäkään ekosaarnaajien määräämällä “oikealla” tavalla,  sillä kuten ekoihmiset ja valonatsit tietävät on vain yksi ja ainoa oikea tapa olla ja elää ekologisesti.

Kun yritän selittää että estääksemme ympäristökatastrofin täytyisi meidän käyttää enemmän talouden ja tieteen resursseja kehittääksemme tuontantoa ympäristöystävällisempään suuntaan, he siirtävät painonsa kantapäilleen, vetävät syvään henkeä kuin vauva ennen itkuun purskahtamistaan ja alkavat suu soijajuomavaahdossa saarnata kuinka meidän länsimaalaisten olisi pienennettävä ekologista jalanjälkeämme blaablaablaablaablaa. Siihen väliin on helvetin hankala saada sanottua mitään.

Joten sanon sen nyt tässä:

Länsimaisten ihmisten kulutuksen pienentäminen on vain pieni osa kestävää kehitystä, olisi myöskin keskityttävä kulutuksen aiheuttaman roska- ja saastemäärän pienentämiseen teknisin keinoin. Tämä varmaankin on teknokraatin idealistista puhetta, mutta koska ihmisten mukavuudenhaluista perusluonnetta on hankala muuttaa ei hirvittävästi muita mahdollisuuksia kuin insinööreihin turvautuminen ole olemassa.

Mutta nämä ympäristöfriikit eivät jostain syystä julkisesti korosta tätä (Olen kyllä lueskellut tekstejä joissa tämäkin asia on huomioitu), vaan vaativat tuotannon (ja jätehuollon) ekologisemmaksi kehittämisen sijaan tuotannon vähentämistä, mikä lyhyellä tähtäimellä saattaa kuulostaa järkevältä ajatukselta, vaikkei sitä olekaan.

Tuotteiden ekologista jalanjälkeä on pienennettävä yksinkertaisesti siksi että ne pienen ekologisen jalanjäljen omaavat ihmiset kasvattavat sitä jalkaansa helvetillisellä vauhdilla, hyvä kun ovat 38 numeron kengän jalkaan saaneet kun on jo uuden 39 numeron kengän hankinnan aika, eikä kestä enää kauaa kun heidänkin jalkaansa mahtuu vain 46:nen kenkä sillä hekin haluavat nauttia kehityksestä ja — hui kauhiaa! — tavaroista.

Keitä me muka olemme kieltämään kiinalaiselta tai intialaiselta (tekniikan) kehityksen mukanaan tuomat edut, tai edes auton mukanaan tuoman näennäisen vapauden?

Ja kunhan Afrikan maat alkavat vähitellen nousta ahdingostaan, — minkä ne tekevät mikäli annamme heille mahdollisuuden — joka toivottavasti tapahtuu piakkoin, on meillä 5-6 miljardia sähkövaloa, sähköuunia, jääkaappia, mikroaaltouunia, tietokonetta ja autoa havittelevaa ihmistä.

Ja tämän vuosisadan aikana isolle osalle heistä se mahdollistuu.

Kommentit (1)

Sananvapaus ja komiikan rajat

syyskuu 17, 2007 at 5:49 ip · Aihe: höpinä, sananvapaus, vituttaa

Jälleen kerran on pilapiirtäjä kusessa piirrustettuaan pilakuvan Muhammad bin ‘Abd Allāhista vai mikä sen nimi nyt sitten onkaan, jok’tappauksessa siitä Profeetasta isolla P:llä, samaan “tappakaa ne ku ne ärsyttää mua” fatwan saaneeseen porukkaan on huhujen mukaan liitetty myöskin Madonna ja Britney Spears.

Hulluja nuo room^Wal-Qaidalaiset.

On muuten mielenkiintoista että nämä Muhammad pilapiirrokset tulevat scandinaviasta, luulisi että vastaavia pilapiirroksia tehtäisiin enemmän amerikan mantereen puolella? Johtuneeko tuo ruotsalaisten ja tanskalaisten aktiivisuus pilapiirrosten saralla siitä että niissä on väestömääräänsä nähden paljon islaminuskoisia?

Goethefi kirjoittaa:

Sananvapaus on ihmisten perusoikeus ja sitä tulee kunnioittaa, mutta se ei tarkoita, että ihmisellä tai organisaatiolla olisi oikeus loukata toista ihmistä taikka organisaatiota tarkoitushakuisesti ja erittäin kyseenalaisin perustein.

Saanen olla erimieltä, pilapiirtäjän työhän on pilkata toisia ihmisiä ja heidän arvojaan ja siinä sivussa saattaa joku loukkaantua. Tulisiko pilapiirtäjien piirtää vain hajuttomia pilakuvia ja jättää mauttomuudet huonoille kokeille?

Mistä sitten saa tehdä pilaa jollei ketään saa tarkoitushakuisesti loukata?

Kaikkea tulee saada pilkata (Oikeastaan kaikkea tuleekin pilkata ja mitä vakavampi aihe, sitä enemmän sitä tulee pilkata) vaikka se sitten loukkaisi verisestikin jonkun vakaumusta.

Sananvapaus on minulle pyhä arvo, tekisi mieleni luvata Abu Omar al-Baghdadin päästä palkkio pyhien arvojeni loukkaamisesta, mutta koska ihmishenki on minulle vielä pyhempi asia kuin sananvapaus jätän kuitenkin väliin.

Se muuten onkin yksi asia kiihkouskovaisten toiminnassa jota en voi ymmärtää; kuinka tappaminen voi olla pienempi synti kuin jonkin kuvan piirtäminen?

Sadomasokistinen Jeesus

Minä olen tilauksesta piirtänyt T-paitaa varten pilakuvan Jeesuksesta — joka käsittääkseni on yksi islamin profeetoista — jossa vihjataan Jeesuksen harrastaneen sadomasokistista seksiä, onnekseni kristityt eivät ole ainakaan vielä luvanneet palkkiota päästäni, tosin se lienee vain ajan kysymys, sillä eivätköhän kristitytkin fundamentalistit ota opikseen al-qaidan menestyksekkäästä toiminnasta ja opettele maksamaan palkkioita ihmisten tappamisesta kun se kerran näyttää toimivan pelotteena. Juutalaisuudesta peräisin olevien uskontojen jumalahan on koston ja pikkumaisuuden jumala.

Onnekseni islaminuskoiset eivät taida aivan niin paljon välittää Profeetta Jeesuksesta että dumppaisivat fatwan hänen pilkkaajansa niskaan.

Jos minulle sanotaan ettei islamista saa tehdä pilaa on se minulle lähes sama kuin käsky tehdä siitä pilaa, joten ajattelin tutustua tarkemmin islaminuskoon jotta voisin keksiä miten siitä voisi parhaiten pilkata, Muhammed-luu on jo loppuunkaluttu, mutta eiköhän sieltä löytyisi jotain muutakin…

Pahoittelen ao. kuvan laatua, mutta koska en löytänyt alkuperäistä T-Paita kuvaa edes kotipalvelimeltani väsäsin tuon pikaisesti kaffetauolla. Alkuperäinen T-paita on musta, kuva on valkoinen ja teksti kuvan alla on kirjoitettu vanhahtavalla fontilla.
Sadomasochist Jesus, Jesus and his Dominatrix

Kommentit (14)

Patriarkaalinen mieleni

syyskuu 15, 2007 at 4:03 ap · Aihe: kitinää, mies, minä, parisuhde

Oikeassa elämässä™ en yleensä ota juuri mitään vakavasti. Minulle elämä näyttäytyy mustana huumorina jolle on pakko nauraa jottei tulisi hulluksi.Mutta jotkin asiat otan vakavasti.

Yksi niistä on parisuhteeni, minä, me, työstämme suhdettamme sillä rakastamme toisiamme, minkä lisäksi olemme toistemme parhaat ystävät ja riitakumppanit. Me haluamme pysyä yhdessä, kliseen mukaan kaksi vajavaista olentoa täydentää toisiaan ja näin se on meidänkin kohdallamme, kestämme elämältä mitä vain niin kauan kuin olemme yhdessä.

Toinen on vastuuni kasvattajana ja isänä, minulla ei mielestäni ole koskaan ollut, eikä koskaan tule olemaan, oikeutta jättää lapsiani huomiotta ja tapahtui mitä tahansa on minun tehtävä — järjellisissä rajoissa — kaikkeni heidän puolestaan.

Kolmas asia on väkivalta, minä kammoan väkivaltaa, vaikkei sitä ehkä kirjoittamistani tarinoista huomaa, mutta ne ovatkin vain tapani purkaa pelkojani.

Olen kokenut oman osani väkivallasta, itse asiassa hivenen enemmänkin. Olen kokenut sekä lähisuhdeväkivaltaa, että katu- ja ravintolaväkivaltaa.

Ehkä koska minulla on ensikäden tietoa naisen väkivaltaisuudesta korostan sitä että myöskin naisten väkivaltaa olisi tutkittava ja sitä että noita tutkimuksia olisi tehtävä tasa-arvoisesti ja sukupuoliriippumattomasti, mitä tuo UTH tutkimus ei ole edes lähtökohdaltaan, puhumattakaan kysymystenasettelultaan.

Tämäkin on vanha klisee, mutta varmaankin tosi sellainen: Syy siihen että naisten väkivalta ei näy poliisin tutkimuksissa on sama kuin syy siihen miksi minä en mennyt poliisin pakeille: minua hävetti niin saatanasti. En halunnut nähdä miten hartaasti poliisi olisi nauranut mikäli minä, 190cm/100kg mies, olisin mennyt kertomaan että puolet pienempi nainen pahoinpitelee minua.

Miehet varmasti häpeävät naisen taholta kokemaansa väkivaltaa enemmän kuin naiset miehensä.

Minun kohdallani epäily siitä ettei minua oteta vakavasti ei edes ollut epäilyä vaan tietoa.

Jo vuotta aiemmin olin oppinut että mikäli minua pienempi mies pahoinpitelee minua joudun minä syytetyn penkille mikäli oikeuteen mennään, opin siis kerrasta ettei laki suojaa kookasta miestä — paitsi ehkä mikäli pahoinpitelijä on vielä kookkaampi.

Väkivalta — on se sitten kenen tahansa tekemää — on aina otettava vakavasti ja siihen tulisi aina puuttua.

Until the next time

Ensi kerralla taidan kirjoittaa jostain mukavammasta aiheesta tai sitten julkaisen keskeneräisen tekstin Ed Geinistä, Dennis Nielsenistä ja John Wayne Gacysta.

Mutta nyt sänkyyn rauhoittumaan ja lukemaan Preacheria.

Kommentit (2)

Haastellaan

syyskuu 14, 2007 at 10:38 ip · Aihe: haastellaan

Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä.Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Lukiessani haastetta minulla oli alhaalta ylöspäin päälläni:

Yksi musta sukka vasemmassa jalassa (Oikean jalan sukka jäi kenkään), mustat farkut, mustat alushousut, musta Radio Hämeen T-paita, musta silkkinen kauluspaita ja keltalinssiset silmälasit.

Ja vaikkei tämä haasteeseen kuulukaan niin koska haastaja on Petja on tämä vielä mainittava: vielä kaksi minuuttia sitten päässäni oli Fedora mallinen hattu, minkä — siis tuon hatun mallin — opin Petjan blogista.

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville:

Annikille

Polgaralle

Ritalle

Saaralle

Terolle

Kommentit (2)

Usko, toivo, hakkaus — miesten kokema perheväkivalta

syyskuu 13, 2007 at 12:32 ip · Aihe: höpinä, mies

Selailin Panuhuoneen keskusteluja ja siellä annettiin linkki Usko, toivo, hakkaus tutkimukseen, jonka kyselykaavakkeen (PDF dokumentti) kysymyksiä kritisoitiin, mutten nyt jaksa keskittyä siihen, vaan…

Usko, toivo, hakkaus — miesten kokema perheväkivalta

Haluaisin tietää onko tuota kyselyä, samoin kysymyksin vain sukupuoliroolit kääntäen, tehty miehille?

Mikäli ei, niin miksi ei?

Mikäli kysely tehtäisiin samoja kysymyksiä käyttäen miehille tulos saattaisi yllättää.

Sillä tuskin minä olen ainoa mies joka on kokenut perheväkivaltaa jossa tekijänä on nainen, ja tuskin minä olen ainoa mies jota naiset ovat seksuaalisesti ahdistelleet.

Itse asiassa tiedän ettei tuollaista kyselytutkimusta ole tehty miehiin kohdistuvan perhe- ja seksuaaliväkivallan tiimoilta ja lähinnä haluaisinkin tietää miksi ei?

Kunhan aikani riittää väsäilen tuosta kaavakkeesta miesten kokemaa väkivaltaa “tutkivan” version ja täyttelen sen ja ehkä julkaisen vastaukseni täällä.

(Kaavaketta en voi julkaista sillä sen tekijänoikeudet eivät siirry minulle vaikka sitä editoisinkin)

Ja: Ei, kyselyn tekeminen miehille ei millään lailla mitätöisi naisten kokemaa perheväkivaltaa.

Kommentit (4)

Joyrnalismi ja Sailastapaus

syyskuu 11, 2007 at 1:31 ip · Aihe: höpinä, slow day at office, tsurnalismi

Tämä postaus on hivenen sekava, mutta kaipa tästäkin pointtini saa selville.

Sailas tapaus

Suomessa on jonkin verran ihmisiä joiden mielipiteet julkaistaan faktoina aivan sellaisenaan, yksi tälläinen henkilö on Raimo Sailas jolle on jostain syystä päässyt kehittymään totuudenpuhujan”¹ sädekehä ja jonka puheita toimittajat eivät joko uskalla tai ymmärrä kyseenalaistaa. Sailas puhuu ”kansantalouden puolesta” mutta se mitä toimittajat eivät huomioi on tuon Sailaan sloganin jatko, joka kuuluu: “kansan unohtaen”

Eikö kukaan toimittaja uskalla kysyä Sailakselta yksinkertaisia kysymyksiä:

Keitä varten se kansantalous on?

Mitä ja keitä varten sitä kasvatetaan?

Ja onko kansan päätehtävä vain ja ainoastaan kansantalouden maksimoiminen?

Sailaksen agenda vaikuttaisi olevan eriarvoisuuden lisääminen ja en ollenkaan ole varma että Suomen kansa olisi samalla kannalla, täällä kun vielä uskotaan hyvinvointivaltioon — jota ei, mikäli tähän tahtiin jatketaan, piakkoin enää lainkaan ole olemassa.

Mietteitä joyrnalismista

Tuosta Sailaksen sädekehästä tuli jälleen mieleeni joyrnalismi (Jep, luitte oikein).

Määritelmän mukaan journalismi on uutisten raportoimista ja tiedon välittämistä.

Jonkin käsityksen mukaan ideaali tilanne on se että toimittajan teksti on persoonatonta, kantaaottamatonta ja vain uutisten raportoimista.

Moinen on typerä ajatus.

Mikäli vain raportoitaisiin uutisia sellaisenaan niin senhän voisi, ja se tulisi, automatiosoida. Mihin siinä yhtä toimittajaa per lehti enempää tarvittaisiin?

(Paitsi reportaasien tekemiseen, missä Hesarin kuukausiliite on kunnostautunut. Kuukausiliitteen pitkiäkin reportaaseja lukee mielellään)

Toimittajan täytyy uskaltaa kyseenalaistaa ja tilanteesta riippuen – kaikkeen kun ei voi — jopa ottaa kantaa.

Henkilökohtaista joyrnalismia

Joskus 80-90-lukujen taiteessa, mm. Hymy tosin oli roska-astialla jo 60-luvulla, journalismi alkoi muuttua viihteellisempään suuntaan, uutisiin alettiin suhtautua kuin muuhunkin viihteeseen, uutisia painotettiin miettimällä sitä että mikähän kansaan tänään vetoaisi?

Sinälläänhän tuo on oikeansuuntainen idea, mutta mikäli katsotaan vain katsojamääriä ja myyntiä niin se alkaa vääristää uutisointia.

On helppoa kulkea tuttua ja turvallista tietä; vetää esiin vain raflaavia tapahtumia jotka raportoidaan korostaen niitä asioita tapahtumissa joiden koetaan olevan ihmisiä kiinnostavia. Siis järkyttäviä tai poikkeuksellisia yksityiskohtia.

Toimittajalle on siis helppo ja turvallinen valinta tehdä joyrnalistisia juttuja.

Henkilökohtaista

Toinen trendi tuntuu olevan se että aihetta kuin aihetta esitellään jonkin yksittäisen ihmisen kokemuksen kautta ja tällä tavoin yritetään inhimillistää tapahtumia. Sekin on ymmärrettävää, reportaaseissahan on näin tehty kautta aikain, ja joistain tapahtumista, kuten satojatuhansia ihmisiä tappaneesta tsunamista, on helpompi saada kuva kun lukee muutaman selviytyjän tarinan.

Mutta siinä vaiheessa kun kaikki uutiset yksilöidään pahimmillaan vain yhteen henkilöön tuntuu asia — ja valillä se henkilökin — unohtuvan.

Nykyisin poliittisessa uutisoinnissakin sen sijaan että keskityttäisiin asiaan keskitytään henkilöihin (poliitikkoihin) asian taustalla ja kuin ohimennen muistetaan, jos muistetaan, kertoa kuinka kukin päätös vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan. Tai vaihtoehtoisesti asia kerrotaan rajusti yksinkertaistettuna ranskalaisin viivoin eriytettyinä muutaman sanan mittaisina virkkeinä erillisessä pienessä “tiesitkö tätä” infolaatikossa.

Tämä sama henkilöiminen koskaa myöskin talousjournalismia, mikäli nyt on mitenkään mahdollista erottaa poliittista- ja talousjournalismia toisistaan.

Koska en ole ollut toimittajakoulutuksessa, enkä tunne ainuttakaan toimittajaa en tiedä miten heidän koulutuksessaan otetaan esiin toimittajan vastuu tekemisistään. Kun toimittaja henkilöi tapahtuman kuin tapahtuman yhteen henkilöön, niin huomioiko hän sitä mitä tälle henkilölle saattaa tapahtua julkisuuteen jouduttuaan? (Tuskin, myynti on yksittäistä ihmistä tärkeämpää)

Hymy-journalismi 60-70-luvuilla ei ottanut huomioon mitään muuta kuin levikin ja siinä ohessa tuotiin julkisuuteen ihmisiä ja monasti tuhottiin heidän elämänsä pitkäksi aikaa². Mutta se että nykyisin kaikki journalismi alkaa suhtautua tuolla tavoin ei aja kenenkään asiaa, kaikkein vähiten niiden julkisuuteen vedettyjen ihmisten asiaa.

Ja juuri tässä mielessä journalismin taso on laskenut; se elää omaa levikkihirviön elämäänsä eikä ota mitään vastuuta mistään tekemisistään.

Ja tuohon ovat toimittajat sopeutuneet. Kriittistä ääntä ei hevin löydy ja jos löytyykin on se joyrnalistista MOT kritiikkiä.

Mutta toimittajien puolesta on sanottava se, että heidän lienee hankala tasapainoilla omantunnon, sisällön ja kassankasvattamisen kanssa. Journalismi on liiketoimintaa, rahaa on taottava, joten toimittajilta on turha odottaa laadukasta hyvin taustoitettua tekstiä jos kerran kevyt viihteellisempi pintaraapaisu myy paremmin.

Vika on siis ainakin osittain meidän kuluttajien puolella.

Odotan mielenkiinnolla millaisen verkkolehden Markku Huusko ja Niklas Herlin avustajieneen saavat aikaan, rahaahan senkin on tarkoitus tuottaa, mutta toivottavasti Herlin ei kiirehdi asian kanssa vaan antaa uuden Uuden Suomen rauhassa kehittyä omailmeiseksi ja toivottavasti journalistisesti hyväksi kokonaisuudeksi.

Tosin pahoin pelkään sen nopeasti putoavan kohti samaa mutakasaa kuin muukin Suomalainen journalismi.

¹ Totuus.
Jukka Relander kyseenalaistaa tämänpäiväisessä Metro-lehden kolumnissaan (Linkin takana on PDF versio Metrosta, kolumni löytyy sivulta 6) suomalaisten käsityksen siitä että totuudenpuhuminen olisi aina ikävien asioiden sanomista ja hän on oikeassa, voi puhua totta ja silti olla positiivinen.

² Hymy-tutkielma. Jonkun pitäisi tehdä kirja/tutkielma siitä kuinka tuo Hymy-viistoistanen pitkällä aikavälillä vaikutti julkisuuteen vedettyjen ihmisten elämään.

Kommentit (6)

Vihreitä koulukiusaajia

syyskuu 4, 2007 at 3:45 ip · Aihe: koulu, lapset, perskoulu, puolueet

Koulukiusaaminen ennakoi rikoksia ja mielenterveysongelmia aikuisena

Olisiko jo aika opettajien ihan todella tarttua koulukiusaamiseen? Vielä nykyisinkin aivan turhan usein kiusatun sanotaan olevan turhan herkkä, varsinkin mikäli hän on poika, poikienhan tulisi olla kovapintaisia miehiä™.

Kun koko koulu ymmärtää kiusaajaa ja ainoaksi ratkaisuksi kiusaamiseen ollaan tarjoamassa kiusatun koulunvaihtoa, niin tottakai tyhmempikin kiusattu tajuaa ettei hänellä ole mitään merkitystä, merkitystä on vain sillä joka on päällepäsmäri. Kiusaajaa ymmärretään ja kiusaajaa siedetään. Kiusattua vain hyssytellään olemaan hiljaa ettei koulun maine mene.

Niinpä kiusattu helposti kehittää itselleen mielenterveysongelmia ja voiko häntä syyttää siitä? Hänhän oppii jo pikkulapsena ettei hänen hyvinvoinnillaan kenenkään mielestä ole mitään merkitystä, onko tuollaisella taustalla sitten ihme jos yhteiskuntaan vittuuntuneena päättääkin lähteä rikoksen tielle?

Vihreä liitto ja muut puolueet

Ajattelin kirjoittaa Vihreästä liitosta, (Vai onko se nykyisin pelkkä Vihreät? Ainakin sen käsityksen saa heidän www-sivuistaan) huomauttaa siitä että silloin kun he virallisesti rekisteröityvät puolueeksi he aloittivat lopullisen ideologian karistamisen ja siirtyivät ideologisesta järjestöstä — jos sitä koskaan olivatkaan — opportunistiseksi oikeistopuolueeksi.

Mutta minulle huomautettiin että kaikilla puolueilla on samanlainen tausta, esimerkkinä mainittiin SDP, joka vielä muutama vuosi perustamisensa jälkeen oli, niin vaikeaa kuin se onkaan nykyisen suomalaisen uskoa, ideologisesti sosialistinen puolue.

Lueskelin sitten muutaman puolueemme historiaa ja totesin että mitä ilmeisimmin siinä vaiheessa kun näyttää siltä että puolueella, oli se mikä tahansa, on pienintäkään mahdollisuutta päästä hallitukseen alkaa puolueeseen tuppautua näitä valtaa havittelvia opportunisteja ja ideologinen siipi ajan kuluessa häviää kuulumattomiin.

Se joka sanoi että: “Ihmisten jotka haluavat valtaa toisten ihmisten tekemisiin pitäisi itse maksaa epäsosiaalinen harrastuksensa” (Mikäli en aivan väärin muista oli kyseessä R.A. Heinlein) taisi olla oikeassa. Miksi minun pitäisi maksaa palkkaa ihmiselle jonka päätehtävä tuntuu olevan minun toimintamahdollisuuksieni ja vapauteni rajoittaminen ja oman valtansa pönkittäminen?

Tämä tietenkin tarkoittaisi sitä että eduskuntaan valikoituisi vain rikkaita joilla on aivan liikaa aikaa, mutta eroaako se nyt niin kovin paljon nykyisestä tilanteesta? Jos vaalikampanjat maksavat kartano-Volvon verran niin ei ainakaan minulla ole varaa lähteä kampanjoimaan. Eli ammatista riippumatta siellä hilluu tavalla tai toisella varakkaita ihmisiä, oli se varakkuus sitten taloudellista tai suhteiden tuomaa varakkuutta (Hyvien suhteiden tuomaa turvaa ei kannata aliarvioida, monasti hyvät suhteet tuovat taloudellistakin turvaa paremmin kuin hyvin palkattu työ, suhteilla kun saa minkä tahansa työn ja puolueen jäsenkirja pätevöittää kenet tahansa mihin tahansa).

Minkä lisäksi politiikkan ruorin hallinta tuntuu nykyisin olevan suuryrityksillä, joten lienee aivan sama kuka siellä tottelee suuria pinkkihousuisia, luisuharteisia miehiä jotka huvittelevat väkivaltaisesti naisten kanssa.

Pidän järjestelmäämme pohjimmiltaan kohtuullisen hyvänä, ikävä vain että valtaan pääsevät ne jotka valtaa halajavat.

Ja koska he hyvin ymmärtävät etteivät äänestäjät hyväksy kaikkea mitä he haluavat oman kuolemattomuutensa eteen tehdä ohjaavat he julkisuuden näpäräilemään epäolennaisuuksa. Tarkoittaen tai tarkoittamattaan eduskunta ja hallitus piilottavat ne todelliset asiat™ pikkunäppäristä kohua nostattavista laeista riitelyyn, kuten siitä missä saa poltella tupakkaa[¹] tai saavatko toisiaan rakastavat mennä naimisiin [²]. Samaan aikaan siellä taustalla ajetaan pidemmällä tähtäimellä meidän kaikkien elämään huomattavasti enemmän vaikuttavia asioita jotka yritetään vaivihkaa yleisön huomaamatta hivuttaa voimaan, oli sitten kyse laista tai NATOon liittymisestä, tosin tuokin taitaa vaatia lainmuutosta, mikäli lehtitietoihin on uskomista.

Joten mitä ilmeisimmin kaikkien puolueiden johtopaikat ovat opportunistien täyttämiä ja nekin harvat idealistit jotka puolueeseen liittyvät joko menettävät matkan varrella idealisminsa tai joutuvat alistumaan puoluekuriin.

Pitäisi varmaan itsekin lähteä mukaan politiikkaan, sieluni kaipaakin syväpesua jotta ne viimeisetkin idealismin tahrat jotka sitä täplittävät katoavat ja minustakin tulee yhteiskunnan tukipilari jota kaikenmaailman yhteiskuntavastuut eivät haittaisi.

[¹] Vaikka tupakoinkin minulle tuo on se ja sama. Itse asiassa tupakkalaki on vähentänyt kulujani, sillä käyn vain kesäisin kapakoissa ja nyt kun ravintoloissa ei enää saa tupakoida olemmekin kaveripiirissämme siirtyneet puistoihin pussikaljalle, sillä kuitenkin juttelemme vain keskenämme ja kaupasta ostettuna olut on halvempaa, which is nice.

[²] En ymmärrä mitä väliä sillä on mitä sukupuolta ihmiset ovat, mikäli he haluavat naimisiin niin siitä vain. Ja mikäli pariskunta todetaan sopivaksi adoptoimaan lapsi niin väliäkö tuolla saako lapsi isän ja äidin vai isän ja isän tai äidin ja äidin? Merkitystä on vain sillä että lapsi saa rakastavat ja huolehtivat vanhemmat.

Kommentit (4)

Vanhemmat artikkelit »