Ja, nyt kun ATM:iä on jo morkattu, on naisten vuoro.
Dr. Klusmann: Parisuhde tappaa naisen halut
Tutkimuksessa tuli esille, että 60 prosenttia 30-vuotiaista naisista haluaa parisuhteen alussa seksiä hyvinkin usein, mutta neljän vuoden jälkeen halukkaita naisia on alle 50 prosenttia.
Mikäli tuota tutkimusta parisuhteen vaikutuksesta naisten (ja miesten) seksihaluihin on uskominen, niin miehet jotka vaihtavat naista muutaman kuukauden välein ovat oivaltaneet jotain tärkeää: Naista kannattaa vaihtaa usein mikäli haluaa säännöllistä seksiä.
Tosin tuossa jutussa ei mainita mitä termi “säännöllinen seksi” oikein tarkoittaa? Seksielämähän voi olla hyvinkin epäsäännöllistä, mutta siitä huolimatta molempia osapuolia tyydyttävää.
Nainen tietää, että mies haluaa ja arvostaa hyvää seksiä ja antaa sitä saadakseen miehen pauloihinsa. Kun suhde on varmalla pohjalla, naisen seksuaalinen halukkuus hiljalleen hiipuu.
Näkemykseni mukaan mikäli nainen — tietäen hyvin että mies yhä edelleen haluaa yhtä paljon seksiä kuin aiemminkin — säännönmukaisesti torjuu miehensä lähestymisyritykset, eikä hän lainkaan yritä panostaa parin seksielämään, niin hänen on vastavuoroisesti hyväksyttävä se, että mies lähtee etsimään seksiä muualta.
Vai onko niin, että miehen on sopeuduttava naisen haluihin?
(Näinhän se kulttuurissamme on)
Mikseivät naiset opettele panostamaan parisuhdeseksiin? Mikseivät he tule puolitiehen vastaan? (Ja nyt saan kuulla kuinka he tulevat, juu, ehkä tulevatkin “Herra nyt vain ottaa kun Herra haluaa” asenteella, mikä saa miehen tuntemaan itsensä raiskaajaksi mikäli hän siihen tarjoukseen suostuu ja haluthan normaalilta mieheltä silloin katoavat)
Opettelemmehan me miehetkin panostamaan seksin lisäksi siihen “hellyyteen”, “läheisyyteen” ja “keskusteluun”, joiden oikeelliset ja pitävät määritelmät tekee nainen, ja joita meille ei koskaan ennen parisuhdetta naisen kanssa ole lainkaan opetettu.
Päinvastoin, meille on siihen asti aina hoettu ettei “iso mies itke”, eikä muutenkaan näytä tunteitaan, ja tätä mies ei tunteitaan näytä mentaliteettia opettivat ne ihmiset jotka meitä eniten kasvattivat; naiset.
Ja mitä me siitä hyödymme mikäli opettelemme pelaamaan sitä naisten peliä? Mikäli tuota tutkimusta on uskominen, emme yhtikäs mitään, mitä syvempi, läheisempi ja hellempi suhde on sitä vähemmän sitä hyötyä (seksiä) saa.
Ai seksikö on se hyöty?
Jep, osittain näin on, valehtelisin jos kieltäisin sen.
Toki mies haluaa suhteeltaan muutakin kuin seksiä, hänkin haluaa parisuhteelta mm. hellyttä, läheisyyttä, turvallisuutta ja kumppanuutta, muttei ilmeisesti — kaikesta noista parisuhdekeskusteluista ja -oppaista päätellen — niin usein, niin paljon ja niin intensiivisesti kuin nainen, ja se tekee miehistä emotionaalisia nollia, vai mitä?
Tuon tutkimuksen mukaan nainen käyttää seksiä aseenaan hankkiakseen itselleen ja mahdollisille lapsilleen, hyvän ja turvallisen elättäjän, sen jälkeen kun mies on saatu “napatuksi” naiselle ilmeisesti on yks’hailee mitä mies haluaa, tai miten mies parisuhteessa voi, kunhan hän vain pysyy vieressä ja tarvittaessa tarjoaa vahvan olkansa jota vasten itkeä. Eli siinä mielessä tuo tutkimus tukee kaikkia stereotypioita sekä miehistä, että naisista.
Kaivoin tietokoneeni uumenista pätkän jonka kauan sitten kirjoitin vastineeksi Birdylle, mutta koska minulla ei tuolloin ollut blogia jätin sen julkaisematta (Voi olla että olen joskus lähettänyt tämän hänelle sähköpostina, mutten ole varma asiasta) ja se nyt sopii tähän postaukseen kuin nyrkki silmään (Mikä väkivaltainen ja macho kielikuva, hyi minua!).
Olettaakseni kirjoitin tämän tuohtuneena Birdyn selibaattipäiväkirjan verkkoversion 16. lukuun, jossa minut, mies, kuvattiin lähes psykopaatiksi (Toki ymmärrän miksi hän yleistää niin paljon), ja kuten tavanomaista, olen tässä vastineessani laiskuuttani ottanut hänen sanojaan ja miksannut ne omiin tarkoituksiini sopivaksi.
Olen väsynyt siihen, että naisen pitää olla empaattinen, kun miehellä on vaikeaa. Kun mies on väsynyt, naisen tulee tukea, silitellä, tajuta olla pyytämättä mitään (edes seuraa).
Minäkin olen väsynyt siihen että miehen pitää olla hellä kun nainen niin toivoo, miehen tulee keskustella tunteistaan, mutta vasta kun naisen tunteet sitä ennen on käsitelty, ja vain jos mies ei osoita mitään kritiikkiä naista kohtaan, olen väsynyt siihen, että miehen tulee puutumisen ja kyllästymisen uhallakin antaa aina sylinsä patjaksi kun nainen haluaa käpertyä kainaloon.
Olen väsynyt siihen, että miehisiä tarpeita pidetään alempiarvoisina kuin naisten, miksi tarve saada seksiä olisi sen alempiarvoisempi tarve kuin naisen halu kokea läheisyyttä? Eikö seksikin ole läheisyyttä? Miksi miehen tarve saada omaa aikaa olisi alempiarvoinen kuin naisen tarve puhua, keskustella?
Minä olen väsynyt siihen että naiset väittävät miesten olevan sitä, miesten olevan tätä, väitteisiin että miehet vain vaativat ja ottavat, ottavat ja ottavat. Ja naiset, nuo pyhimykset, vain antavat, antavat ja antavat.
Koko tuon Birdyn tekstin voi kääntää toisinkin päin, mutta ao. tekstillänihän ei ole merkitystä, sillä kysehän on tuosta eläimellisestä tarpeesta; seksistä, tarpeesta jota miehet eivät kykene hallitsemaan, niinhän?
Kun nainen on väsynyt, miehen tulee tukea, silitellä, tajuta olla pyytämättä mitään (edes seksiä). Kun naista sattuu, miehen tulee tukea, hoivata, ottaa syliin ja paapoa. Ja kun mies on väsynyt ja stressaantunut ja nainen kuitenkin sattuu juuri sillä hetkellä haluamaan seksiä, tulee miehen olla heti valmiina, muutoin naisen itsetunto kärsii, mieshän haluaa aina.
Aina.
Ja jollei mies aina naisen halutessa haluakaan seksiä, on hänellä toinen, hän käy vieraissa, ei kai hän muutoin kieltäytyisi seksistä?
Mutta silloin kun miehelle tulee seksuaalisia haluja naisella on kiire, menoja, häntä kolottaa ja hän on väsynyt. Naisen väsymys ja stressi on aina tärkeämpää tai suurempaa kuin miehen tarpeet.
Sitäpaitsi on suunnattoman itsekästä mieheltä odottaa naisen antavan — mieshän ei voi antaa — seksiä aina kun mies haluaa, toisin päin se onkin aivan luonnollista.
Olen väsynyt siihen, että naisen seksi tarkoittaa sitä, että mies joutuu lämmittelemään naista, tuudittamaan hänet orgasmiin, ennen kuin itse voi, kuten Birdy sanoo, roiskia lastinsa — mikä sekään ei ole mikään tae siitä että mies olisi tyydytetty — ilman että nainen olisi millään lailla vastavuoroisesti osallistunut koko tapahtumaan, niin miksi sitä kutsutaan? Seksiksi vai itsekkyydeksi?
Seksistä, sen laadusta tai määrästä, huomauttaminen on miehen itsekästä paskamaisuutta, naisen egon särkemistä ja sovinistisuuden osoitus.
Naisen haluttomuus on aina miehen syy, hän ei ole tarpeeksi hellä, hän ei ole tarpeeksi romanttinen, hän ei anna naiselle omaa aikaa, hän ei keskustele — ja jos keskusteleekin, niin väärällä tavalla — hän ei tiskaa tarpeeksi usein, hän ei osoita ansaitsevansa seksiä, Ja kun mies vihdoin ymmärtää että parisuhdeseksi on naiselle jonkinlainen vaihtokaupan väline, mies opettelee käymään kauppaa, ja erehdyttyään muutaman kerran tinkimään, huomaa että tässä asiassa jylläävät myyjän markkinat.
Ja mies muistaa pitää turpansa kiinni siitä että parisuhdeseksi on hänen mielestään kauppatapahtuma, muutoin kauppa menee kiinni.
Olkoon sitten niin että keskimääräinen nainen on ihmispartneria ja elämänjakajaa vailla, mutta niin on keskimääräinen mieskin, ellei hän alistu naisen ihmissuhdepeleille, ja tämän lisäksi mies usein parisuhteessakin jää vielä ilman sitä pimppaakin..
Loppuhuomautus
Yllä olevat ajatukseni perustuvat pääosin lukemaani ja osaltaan aiempiin parisuhteisiini, mutta lähinnä tuon tekstin kirvoitti esiin se että aivan sattumalta tänään netissä surffaillessani törmäsin jatkuvasti teksteihin joissa meistä miehistä luotiin pahimman luokan stereotypioita, jotka eivät mitenkään eronneet tuosta naisten fasistisesta pahuudesta saarnaamisesta, jota taannoin kommentoin, nyt vain kohteena oli mies ja tämä on tapani kommentoida miesten synnynnäisestä pahuudesta saarnaaville kirjoittajille.
Loppuhuomautus II – Nykyisestä suhteestani
Olen aiemmista suhteistani aina lähtenyt lätkimään mikäli olen jäänyt pitempiaikaiseen puutteeseen, oli kyse sitten seksin puutteesta tai emotionaalisesta puutteesta. Se että olen nykyisessä suhteessani viihtynyt viidennesvuosisadan on (vain yksi) osoitus siitä etten ole tässä suhteessa kokenut minkäänlaista puutetta, ja toivottavasti se, että vaimoni on pysynyt rinnallani on osoitus siitä ettei hänkään ole mitään puutetta kokenut.
Me vaimoni kanssa jotenkin vain sovimme yhteen, kliseisesti sanottuna: Olemme sielunkumppaneita, ja maanantaina puolikas sielustani tulee kahden viikon erossaolon jälkeen takaisin viereeni! (Hänen piti tulla tänään, mutta anopilla oli jotain ongelmia ja hän jää vielä viikonlopun yli sinne)
Jumal’auta! Miten kaipaankaan häntä, ja miten paljon minulla onkaan asiaa, ja miten paljon hänellä tulee olemaan asiaa, ja miten odotankaan sitä…
…ja seksiä!
(Ja nyt sitten voittekin arvailla onko tässä loppulausumassa kyse rehellisyydestä ja todellisesta kaipuusta, vai olenko oppinut hyväksi, vaikkakin läpinäkyväksi, parisuhdepelaajaksi, kun hyvin tiedän vaimoni lukevan tätä?)
