Arkisto kesäkuu, 2007

Sarjassamme omia projekteja

kesäkuu 20, 2007 at 3:27 ip · Aihe: anarkismi, luovuus, musiikkiprojektit, slow day at office

Olemme kaverin kanssa tekemässä musiikkia joka melodialtaan lähestyy popmusiikkia, mutta joka ei pohjaudu popin säe-silta-kertosäe formaattiin, sen sijaan muoto on täysin vapaa. Sävel ja rytmi hyppivät omalaatuisesti, mutta kaverini on ainakin aiemmin onnistunut pitämään kuunteluelämyksen miellyttävänä. En muista kuulleeni popversiona moista missään, jazzissahan on paljonkin tuollaista.

Se mistä pidän tässä on se, että sanoitus muovaa yllättävän paljon säveltä, kerrankin näin päin. Ja koska säveltäjällä on erilainen käsitys kuin minulla siitä millainen sävelen tulisi olla koen yleensä iloisen yllätyksen soittaessani Sibeliuksessa hänen sävellyksiään, on syynsä siihen miksi hän säveltää ja minä sanoitan.

Mikähän nimeksi tälle popmusiikinlajille, mieleeni juolahti poprunous, mutta siitä saa aivan väärän kuvan ja oikeastaan kyse ei ole äänirunoudestakaan, eikä runoudesta ylipäätään, ja popjazzkin yhdistetään opistoon…

Tästä on kuitenkin tulossa mielenkiintoinen projekti, saas nähdä mitä esimerkiksi tuosta ao. tekstistä (Siinä on paljon osia jotka minun täytyy tarkistaa kotona sanakirjoista ja muutenkin se on vielä keskeneräinen) tulee.

Transfixing lie

I wander about in the shadows belived to be
a place for endless transfixing lie
broken by noisy sobs who can not have
peace in their nervous genesis
in their eyes, flooded with tears for my lie,
i can see how spiders are crawling out from nastiness
& their heavy steely breath
in the world of white nights
makes hollow man to be alive
& we will carry those bags inside
& we do not want to hear about ‘em evermore

Kommentoi

Työväenluokan sankari

kesäkuu 20, 2007 at 1:43 ap · Aihe: höpinä, musiikki

Ensi alkuun pyyntö kääntäjille, mikäli sellaisia tänne eksyy: Joku voisi kokeilla Working class heron suomentamista sellaiseksi että se sisältäisi alkuperäisen ajatuksen ja mukavinta olisi jos se vielä sen jälkeen sopisi suhteellisen pienellä sovittamisella säveleenkin. Palkkioksi saa vain hyvän mielen, jos sitäkään, kuten niin usein kääntäjille käy niin aina joku löytää valittamista.

Ja jos joku todellakin viitsii kääntää tuon suomeksi niin mielelläni kuulisin siitä ja näkisin lopputuleman.

A working class hero is something to be

Blogiini on eilen tultu hakusanoilla “Working class hero sanat suomeksi”, ja en löytänyt suomennosta siitä ja tuon biisin suomentaminen niin, että se vielä kelpaisi laulunsanoiksi on hankalaa, ainakaan ilman että säveleen pitäisi tehdä mittavia muutoksia — toisaalta sitähän varten sovittajat ovat olemassa –, varsinkin koska sen sanoitus on aika tiukasti brittikulttuurin luokkasidonnaisuuteen sidottu.

Esim. kuinka suomentaa jo pelkästään kertosäe:

Working class hero is something to be

Työväenluokan sankarina on helppo olla?
Työväenluokan sankarina on hyvä olla?
Työväen sankarius se vasta jotain on?

Sanatarkka käännöshän ei oikein sovi, sillä mielestäni tuo sisältää ripauksen (itse) ironiaa ja sanatarkka käännös ei tuo esille sitä ideaa mikä mielestäni sisältyy tuohon.

Entäpä:

and you think you’re so clever and classless and free

Luokaton ja säädytön kun tarkoittavat suomen kielessä hivenen eri asioita kuin englannin classless, joten tuon kääntäminen ao. kaltaiseksi ei sekään oikein toimi:

ja kuvittelet olevasi niin nokkela, luokaton/säädytön ja vapaa

Sivuhuomio: Kun ajatellaan että suomenkielessä säädyttömyys lienee alunperin tarkoittanut (ylempien) säätyjen ulkopuolella olevaa, niin on huvittavaa, joskin ymmärrettävää, että tuosta säädyttömästä on tullut epäsiveellistä tarkoittava, entisaikaan on ilmeisesti oletettu alempien säätyjen irstailevan täysin vastuuttomasti, vaikkakin minun vaatimattoman käsitykseni mukaan tarkoituksellinen säädyttömyys (pun intended) on Suomen ollessa tiukasti luokkayhteiskunta ollut yleisempää ylemmissä yhteiskuntaluokissa, tosin käsitys irstaudesta on tuolloin sattanut olla hivenen eri, ja epäilemättä alemmille ja ylemmille yhteiskuntaluokille oli täysin erilaiset oletukset siitä mikä käytös oli sopivaa ja mikä ei.

Vaikka tylsistyneenä harrastankin leikkiä, jossa kääntelen Bleikkiä (ja Byronia), niin väsätessäni pikaisesti käännöksen tämän laulun sanoituksesta huomasin että teknisen dokumentaation kääntäminen suomeksi ei tarkoita sitä että osaisin/voisin kääntää kaunokirjallisuutta suomeksi, siihen on omat ammattilaisensa.

Tätä tehdessäni en ole ajatellut säveltä, tavujakoa, enkä riimejä. Kertosäkeestä en keksinyt hyvää suomennosta joten valitsin ehdotuksistani alimmaisen. Toivottavasti tästä saa jonkinlaisen käsityksen siitä mitä Lennon on ajanut takaa. Lähdemateriaalina on käytetty tuota versiota sanoista: Working class hero.

Työväen(luokan) sankari

Heti synnyttyäsi he saavat sinut itsesi pieneksi tuntemaan
sen sijaan että antaisivat kaiken, eivät anna edes aikaa
(kunnes) lopulta tuska on niin suuri ettet tunne mitään

Työväen sankarius se vasta jotain on
Työväen sankarius se vasta jotain on

he satuttavat sinua kotona, he lyövät sinua koulussa
vihaavat jos olet nokkela, halveksivat tolloa
lopulta olet niin vitun hullu ettet sääntöjään voi noudattaa

Työväen sankarius se vasta jotain on
Työväen sankarius se vasta jotain on

kun he ovat kiduttaneet ja peloitelleet sinua (yli) 20 vuotta
kun et enää kykene toimimaan, koska olet niin täynnä pelkoa
he olettavat sinun valitsevan elämänuran

Työväen sankarius se vasta jotain on
Työväen sankarius se vasta jotain on

he pitävät sinut uskonnon, seksin ja TV:n huumaamana
ja kuvittelet olevasi niin nokkela ja luokaton ja vapaa
sen mukaan mitä näen olette yhä kuitenkin sitä vitun rahvasta

Työväen sankarius se vasta on jotain
Työväen sankarius se vasta on jotain

He väittävät että huipulla on vielä tilaa,
jos haluat elää kuin ihmiset siellä
on sinun (ensin) opittava hymyilemään tappaessasi

Joo, työväenluokan sankarius se vasta jotain on
Jos haluat olla sankari, kulje vain perässäni
Jos haluat olla sankari, kulje vain perässäni

Anti olla, tunti jos toinenkin tänään tähän saa riittää, täytyy joskus yrittää ajan kanssa kääntää ja kaulia tätä, nyt ei ehdi perehtyä tarpeeksi.

20 odd years: En mistään sanakirjastani löytänyt vahvistusta aavistukselleni että 20 odd years tarkoittaa 20 ja risat vuotta, jotenkin kun tuohon sopisi 20 omalaatuistakin vuotta, parittomat vuodet kylläkin tekisivät siitä vielä hauskemman :)

En näin pikaisesti keksi kuinka tuon saisi suomennettua oikein. Haloo? Onko kielenkääntäjiä paikalla?

Tässä kohdin vaihdoin säkeiden paikkaa.

Tässä kohdin vaihdoin säkeiden paikkaa. Minkä lisäksi mietin pitäisikö luopua alkuperäisen lauseen sisällöstä ja kääntää se Huippuporukan, tai ylhäisön tai kerman joukkoon pääsemiseksi, tjsp. — raksuttakaa väsyneet aivot, raksuttakaa!

Toinen mahdollisuus olisi: He käskevät valitsemaan uran. Olettaisin että tämä säe sisältää ajatuksen loppuelämän kestävästä urasta.

Itse asiassa torppareita saattaisi sopia paremmin, sillä mikäli muistikuvani lukioajoiltani pitää paikkansa oli torpparijärjestelmä ja sen vastine englannissa samankaltaisia. Toisaalta tuon vitun (Fucking) voisi myöskin jättä pois.

Kommentit (7)

Ovimikkona

kesäkuu 19, 2007 at 12:49 ip · Aihe: höpinä

Selaillessani omia kommenttejani huomasin tuon ja mieleeni juolahti, että minun on hivenen jatkettava tuosta.

…ja päätin sitten lähteä Portugaliin portsariksi, se kuulosti mielenkiintoisemmalta.
- Minä itte!

Itse asiassa menin asumaan kaverille, joka asusteli tuolloin Portugalissa ja oli töissä ravintolassa ja lomaillessani siellä jotenkin vain ajauduin saman ravintolan ovimikoksi, homma poikkesi sikäli suomalaisesta touhusta että sen lisäksi että päätin kuka pääsee sisään ja rauhoittelin hankalia asiakkaita ja joskus heitin pahimmat sekopäät ulos, oli osa työtäni mainosten jakaminen aamupäivällä ja ihmisten kalastelu sisälle illalla. Ihan kiva duuni ja kokemuksena hauskempi kuin baarimkkous. (Sellaisen huomion tein tuon parin kuukauden aikana että ruotsalaiset ja englantilaiset duunarit olivat pahimpia häiriköitä, ja suomalaiset kuuluivat rauhallisimpien asiakkaiden joukkoon toisin kuin täällä koto-Suomessa uskotaan)

Olen Suomessakin toiminut portsarina. Jätin ne hommat joskus 90-luvun alkupuolella kun alalle alkoi tulla järkimiesten — joita siihen asti olivat kaikki tapaamani portsarit olleet — sijasta isoja ja äkkipikaisia (bodareita i’ll presume) kavereita joiden rauhoittaminen oli välillä hankalampaa kuin varsinaisten asiakkaiden.

Minun tarvitsi hyvin harvoin käydä käsiksi huonostikaan käyttäytyvään asiakkaiseen, sain lähes aina ihmiset poistumaan puhumalla, mikä johtui siitä että opin nopeasti tunnistamaan potentiaaliset häiriköt ja ohjasin heidät ulos hivenen ennen kuin mitään suurempia häiriöitä ehti tapahtua, halusin siis toimia ennakoivasti ja tämä ennakoivuus varmastikin oli osasyy siihen että minua portsarina ainakin joidenkin asiakkaiden taholta inhottiin.

“Enhän mä tehny mitään miks sä heität mut ulos?” Lienee yleisin kommentti jonka sain kuulla niiltä jotka ajoin pois.

Ensinnäkin tekivät jo jotain, aivan ilman syytä en ketään heittänyt pois ja toiseksikin suurella todennäköisyydellä he olisivat vähän enemmän viinaa saatuaan alkaneet tosissaan riehua. Kokeilin joskus sitäkin että pyysin baarin puolelta etteivät vähään aikaan tarjoile alkoholia potentiaaliselle häirikölle, mutta se aiheutti poikkeuksetta raivonpurkauksia tarjoilijoita/baarimikkoja kohtaan, joten oli helpompaa ottaa ne haukut itse vastaan kuin saada jo valmiiksi höyryyntynyt kaveri ulos.

Joten en ollut portsarina kovinkaan hyvä, tai ainakaan kovin arvostettu, tosin minut yllätti siihen hommaan ryhtyessäni että loppuen lopuksi hyvin harvoin piti ketään pois ajaa, suomalaiset ovat pääosin humalassakin siedettävän hyvin käyttäytyvää väkeä ja useimmat häirikötkin sai rauhoitettua ihan puhumalla niin ettei heitä ulos tarvinnut heittää.

Muuten, tuo homma osoitti yhden itseäni yllättäneen asian itsestäni, kun minulla oli niinkin pieni valta, kuin valta päättää ketä pääsee sisään ravintolaan, sain siitä kicksejä ja valta alkoi korruptoida minua. Jos niin pieni valta teki minusta ylimielisen pikkupaskiaisen, niin en halua tietää millaisen paskiaisen suurempi valta minusta tekisi, joten no thanks, minä pysyn asiantuntijana enkä havittele pomon hommia.

Kommentoi

Itella, itella, Suomen suosituin kusti on itella

kesäkuu 18, 2007 at 12:55 ip · Aihe: talous, työelämä, yksityistäminen

Postin nimen vaihdoksesta Itellaksi (Mitä hittoa se muka tarkoittaa? Ihme pseudokieltä, minulle tulee siitä mieleen Risella, kuten otsikosta huomaa, ja Patella, siis riisipolvi…) on ollut paljon puhetta, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt EUn postidirektiivi ja markkinoiden avaaminen.

Mikäli käsitän EU:n postidirektiivin markkinoiden avaamisen vaikutukset oikein on seuraavana yksityistämisvuorossa postilaitos ja mitä ilmeisimmin sekin yksityistämisen jälkeen kaupataan jonnekin ulkomaille.

Valtio vielä toistaiseksi omistaa Itellan, mutta kilpailutuksen tullessa lienee pikku pakko myydä ainakin osia Itellasta, ja kun muistamme miten kävi Itellan jo yksityistettyjen osien Postipankin ja Telen niin pahoin pelkään että kohta kaikki tietoliikenteemme posti mukaanlukien on ulkomaalaisomistuksessa, mikä häiritsee ainakin minua.

Yksityistämista, ei kun “markkinoiden avaamista kilpailulle” (Tuleeko tuosta “markkinavoimien” ja EUn terminologiasta kenellekään muulle mieleen se kuinka Neuvostoliitto “vapautti” kansoja?) perustellaan hintojen alennuksella (Mitä silloin tällöin tapahtuukin), mutta yleensä nuo valtionyritysten alojen avaamiset kilpailulle tarkoittavat Suomessa sitä, että kilpailulle avattava palvelu huonontaa ainakin joidenkin kansanosien osalta palveluiden saatavuutta (Postipankki ja jo nyt on varsinainen postilaitos huonontanut palveluiden saatavuutta) tai kaupataan Suomesta ulkomaille (Kaikki yksityistetyt alat), tosin EUn jäsenvaltioihin.

Koska poliitikkojen muisti tuntuu olevan vain muutaman kuukauden mittainen (Mitä ilmeisimmin poliitikon hommiin päästäkseen on todistettavasti kärsittävä (valikoivasta) muistinmenetyksestä) niin epäilemättä hallitus kauppaa tuon yhteishyödyllisen laitoksen joko isoille rahoituslaitoksille tai vielä luultavimmin Ruotsin Postilaitokselle (Jolle muuten kelpaa Posten nimi ja vanha postitorvilogo, mikä pakko suomalaisten yritysten on vaihtaa nimeä känsäinvalistumisessaan?), kuten maan tapa on.

Viimeistään postiliikenteen vapautumisen myötä alkavat markkinoillemme tulvivat — olettaen että ketään näin pienet markkinat kiinnostavat — yritykset valittaa valitio-omisteisen yrityksen epäreilusta asemasta markkinoilla.

Yksityistamisen historiaa a’la Suomi

Ensin kaupattiin Tele ja se lähti Ruotsiin, sitten kaupattiin TV- ja radio-antenniverkkomme, joka on ollut ulkomaanelävien omistuksessa siitä lähtien kun YLEn jakelutekniikasta tuli Digita ja Digita kaupattiin TDF:lle. Sitten pelastettiin suutari Anderss.. kaupattiin Postipankki ja sekin meni ulkomaaneläville. Seuraavaksi sitten myydään postilaitos eniten tarjoavalle.

Minulla olisi ehdotus EU:lle:
Puolustusvoimat ja muukin turva-ala on vielä vapauttamatta kansallisten valitoiden ikeen alta! Markkinoiden avaamista tarvitaan tälläkin elämänalueella!

Avataan kilpailulle ja yksityistetään ja kaupataan ulkomaille armeijat, — jolloin pääsemme eroon asevelvollisuudesta — ja poliisilaitokset, poliisin hommiahan on jo siirretty yksityisille yrityksille kuten Securitakselle Suomi saattaisi saada armeijastaan hyvät rahat, onhan sillä hyvähkö maine…

Kommentit (4)

The Beast it cometh, cometh down

kesäkuu 16, 2007 at 4:59 ap · Aihe: musiikki, ooppera, taide

Ikävä kyllä alan tässä blogissa vaikuttaa kultturellilta ihmiseltä, mutta pois se minusta. Minussa ei ole yhtään kultturellia luunsirua, enintään kulttutrollista. Pahoittelen korkeaa kulttuurioktaanisuutta, ensi kerralla yritän kovasti pysytellä kulttuurista erossa.

Kommentoituani nyt Naamioiden takana blogissa Paul Pottsia, niin lienee syytä paljastaa paheeni.

Minun paheeni on ooppera jota kuuntelen kunnollisilla kuulokkeilla sellaisella volyymillä josta äidit aina varoittavat. Oopperassa ja muussa vastaavassa musiikissa (ja itse asiassa kaikessa täysillä tulkitussa musiikissa) on niin paljon tunnetta että… en tiedä, se parhaimmillaan lähes räjäyttää tajunnan. Otetaan vaikkapa tuo esimerkkinä mainitsemani Nessun dorma, se on hiuksia nostattava ja uskomattoman vaikuttava yhä edelleen, vaikka olen kuunnellut sen varmaankin satoja kertoja.

En osaa sanoa mikä tuossa teatraalisessa musiikissa minua viehättää, sillä en ymmärrä hölkäsen pöläystä oopperasta, enkä pääosin edes ymmärrä mistä lauletaan, tiedän vain että pidän siitä. Ja tiedän että se on oikeastaan ainoa musiikki jota minun on pakko huudattaa täysillä, siinä olen Komisario Morsen kanssa samaa mieltä, klassinen musiikki, eritoten ooppera, vaatii kovaa volyymiä.

Osa viehätystä on tietenkin siinä että laulajat ovat aivan omaa luokkaansa sekä tulkitsijoina, — näin pikaisesti mietittynä kuulemistani laulajista ehkä Loiria (Suosittelen lämpimästi Ivaloa) ja Johnny Cashiä lukuunottamatta popmaailman tulkinnoista ei yleensä oopperalaulajiin verrattuna voi edes puhua samana päivänä — parhaimmillaan he antavat kaikkensa ja voiko rankempaa ammattia olla kuin se että paljastat laulaessasi itsesi (vai pitäisikö teatraalisesta oopperasta puhuttaessa sanoa että he tuovat lavalle alastoman sielunsa) maailmalle?

Tämän “sielunpaljastuksen” tekevät parhaimmillaan myöskin jotkin ns. viihdemusiikin edustajat, esimerkiksi juuri Loiri ja Johnny Cash.

Vaikka moni pop/rock/blues levyistä onkin niskakarvoja nostattavaa, pääsevät ne vain harvoin (Esimerkiksi Nick Cave ja Tupelo onnistuvat siinä) levyllä yhtä paljon minuun vaikuttavaan esitykseen kuin ooppera. Rock yleensä vaatii kollektiivista kokemusta ollakseen syvältä kirpaisevaa, ooppera taasen on huomattavasti intiimimpää, ehkä juuri se oopperassa viehättääkin minua.

Voisin jatkaa pitkäänkin siitä miksi pidän oopperasta, mutta juttu menisi vain jaaritteluksi, niinpä jätän väliin ja painun nukkumaan.

Kommentit (1)

Luova koneisto

kesäkuu 12, 2007 at 1:46 ap · Aihe: luovuus, työelämä

Runotorstain aiheena oli kone ja siitä mieleeni tuli työelämä, se koneisto joka nykyisin siellä jyllää, en tosin saanut siitä runoa aikaiseksi, mutta ehkä siitä saisi protestilaulun aikaiseksi. Olisikin mielenkiintoista kokeilla voiko protestilaulun tehdä täysin suunnitelmallisesti, ilman että itsessä kytee se viha?

Protestilaulunhan tulisi olla suhteellisen helposti laulettava ja siinä tulisi olla tarttuva kertosäe(esim. We shall overcome, Free Nelson Mandela, Biko), ja ehkä tähän tilanteeseen sopisi laulu joka ei esittäisi vaatimuksia suoraan, vaan toimisi lähinnä kysymyksen muodossa (Dylanin Blowin’ in the wind) ja silaus (itse)ironiaa (Lennon Working class hero) sietäisi olla mukana. (En väitä noiden kaikkien olevan protestilauluja, ne vain tulivat esimerkkeinä mieleeni)

Jaa…eksyin taas aiheesta.

Olen viime vuosina suhtautunut elinkeinoelämän ja markkinavoimien (Onko noilla jotain eroa?) jatkuviin vaatimuksiin lähinnä mustana huumorina, samaan aikaan kun joka puolelta pistetään porukkaa pihalle jotta yhä pienemmillä resursseilla (Ihmisillä) saadaan tuotettua enemmän rahaa yhä pienemmälle joukolle kuin ennen, niin samaan aikaan halutaan enemmän “luovuutta” peliin. Nyt ei enää riitä työsi tekeminen — ja siinä sivussa parin OTO (Oman Toimen Ohella) homman hoitaminen — ei, nyt pitäisi vetäistä väsyneestä päästä esille pari luovaa ideaa per kvartaali, ideaa joilla työnantajasi voisi tahkota itselleen lisää fyrk… työnantajasi voisi tomia yhteiskuntaa paremmin hyödyttävänä yksikkönä.

Mutta eipä siitä sen enempää, kannattaa lukea Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia, siinä oikeastaan sanotaan kaikki tarpeellinen nykyisestä työelämästä ja sen vaatimuksista.

Mikä ylipäätään on sitä luovuutta jota nyt tavoitellaan? (Pitäisi varmaan lukaista esim. Himasen höpinöitä, josko siellä asia selvitettäisiin) Kun minä ratkaisen vastaani tulleen ongelman, jonka kanssa en ole edes kirveenvartta -tuttu, niin olenko luova? Varmaankin, sillä sehän on pitkän kokemuksen mukanaan tuoman tiedon hyödyntämistä uudessa tilanteessa uudella tavalla, tuo lienee markkinavoimien ja Himasen mielestä hyvää luovuutta?

Entäpä talonvaltaajien luovuus? Anarkistien luovuus?

Vai onko vain taloutta hyödyttävä luovuus sitä oikeaa, tavoiteltavaa luovuutta?

Työ edellyttää älyllistä joustavuutta: sopeutumista esimerkiksi muuttuneeseen organisaatiokulttuuriin yritysfuusion yhteydessä.

Työterveyslaitos

Ai jaa, tämähän selittääkin sen kaiken; työntekijän on “älyllisesti” joustettava yritysfuusion (LUE: Irtisanomisten) yhteydessä.

Oli muuten mielenkiintoista tutustua Työterveyslaitoksen — joka ohimennen sanoen on Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva laitos — Työterveisiä osastoon, ja työelämän kehityssuuntaan tästä eteenpäin voipi tutustua Hesarin sivuilla: Circuit City

Mutta luovuuteni loppui tänään tähän, luovin seuraavaksi sänkyyn ja pistän luomeni kiinni.

Ja hei, muistakaa siellä oikeassa maailmassa:
Olkaa joustavia, työteliäitä ja luovia.

Kommentit (2)

Viides vuosikymmen elämässäni alkoi klo 18:50

kesäkuu 11, 2007 at 7:16 ip · Aihe: höpinä, keski-ikä

Olen nyt ollut 40 vee jo 25 minuuttia ja odotan yhä edelleen kolmenkympin kriisiä. Haloo?

Taidan lähteä kaljalle.

Kommentoi

Peppi ja minä

kesäkuu 5, 2007 at 1:02 ip · Aihe: anarkismi, höpinä, kirjallisuus, lapset


Maailman vahvin tyttö — ja queer

Minä olen aina ollut altis vaikutteille ja nyt vähitellen huomaan mitkä asiat ovat vaikuttaneet minuun ja persoonaani lapsuudessani ja nuoruudessani, ehkä kuusikymppisenä huomaan mitkä asiat ovat muovanneet nykyistä minääni.

Koska olen aina lukenut paljon olen pääosin saanut vaikutteeni kirjoista. On mielenkiintoista vilkaista taaksepäin ja huomata kuinka vaikuttavia kirjat ovat elämässäni olleet, mutta sen huomaa vain välillä kun jokin vanha kirja tulee eteen.

Lukiessani maanantain Hesarissa ollutta puolen sivun juttua Peppi Pitkätossusta muistin kuinka vaikuttavia Peppi kirjat olivat.

Ennen kouluikää samastuin Peppiin. Siinä ahdistavassa ympäristössä jossa kasvoin Peppi kirjat olivat parempi pakopaikka kuin Mars sarja tai sci-fi, joita ahmin hivenen myöhemmin. Peppi kun eli tässä maailmassa ja osoitti ettei tämän maailman sääntöjä ole pakko noudattaa. Kuten artikkelissa mainitaan en minäkään koskaan mieltänyt Peppiä tytöksi, toki tiesin hänen olevan tyttö mutten välittänyt siitä; Peppi oli kuuli hahmo ja sellaisen hahmon osalta on turha miettiä sukupuolta, mutta ehkä tytöt kokivat asian eri tavalla, vaikkakin ympäristöni tytöt eivät pitäneet Pepistä, hän lieni liikaa heille, mikä on sääli. Mutta jossain on pakko olla lauma tyttöjä jotka kokevat/kokivat Pepin yhtä suurena hahmona kuin minäkin.

Ja nyt tutkijat ovat huomanneet saman, he löytävät Pepistä kulttuurimme arvoja kyseenalaistavan feministin ja..

Astrid Lindgren -tutkijat löytävät Peppi pitkätossusta antifasistin ja sukupuolettoman hirviön piirteitä.

Mitä hemmetin hirviön piirteitä? Hänhän vain eli omaa elämäänsä, totta kyllä hän oli hivenen psykoottinen, hänhän eli omassa mielikuvitusmaailmassaan jossa kaikki on mahdollista, mutta olettaako kukaan että saduissa eletään reaalimaailmassa? Helvetti, kaikki lapsethan elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan, se lienee puolustuskeino lasten kovaa ja raakaa maailmaa vastaan. Aikuisen on helppo pysytellä reaalimaailmassa, sillä yleensä hänen maailmansa on huomattavasti mukavampi ja vähemmän raaka. (Joka väittää lapsuutensa olleen täysin onnellista aikaa ei joko muista lapsuudestaan kuin vain vapaat, aurinkoiset kesät ja kärpäset, tai vaihtoehtoisesti hän on ollut hyvin, hyvin onnekas ja mielikuvitukseton)

Itse elän yhä edelleen toinen jalka tuonpuoleisessa, mieleni vaeltelee vähän väliä mielikuvitusmaailmassa ja hyvä niin, en tiedä olisinko muuten jaksanut tätä elämää. Ero lapsuuteen on siinä että (yleensä) erotan mielikuvitusmaailman ja todellisuuden toisistaan.

Kirjallisuuden osalta — en tässä nyt puutu elokuviin, peleihin tai virtuaalimaailmaan — ilmeisesti nykyiset lapset kokevat Harry Potterin maailmassa samankaltaista todellisuuspakoa kuin minä omien tarinoideni kanssa, sillä erotuksella että Harry, kaikessa muka-kapinallisuudessaan, on hyvin perinteinen hahmo ja kaikki kirjan hahmot ovat stereotyyppisiä (Hermionen sairaalloinen koulussa menestymispakko, Weaslyjen köyhät-mutta-kunnialliset hahmot, isoisä Dumbeldore jne. Jopa lempihahmoni, Weasleyn kaksoset, ovat stereotyyppejä). Harryn 206:sta luusta ei ole kuin ehkä yksi tai maksimissaan kaksi kapinallisia. Nautin kyllä Potterien lukemisesta mutten voi niitä lukiessani olla miettimättä miksi kirjoittaja tekee päähahmosta niin… tylsän ja välillä lähes vastenmielisen inisiän.

Lapset ovat hyvin alttiita vaikutteille, lähes yhtä alttiita kuin minä nykyisin, ja mikäli he löytävät kirjat löytyy niistä huomattavasti parempia ja anarkistisempia maailmoja kuin pelätyistä TV:stä tai peleistä…

Hmmm… ehkä minun ei pitäisi jatkaa, muuten joku sosiaalitantta — mikäli sellaiset nyt vahingossa sattuvat blogini löytämään seksiin ja pornoon liittyvillä hakusanoilla — saa päähänsä väkivaltaisten pelien lisäksi kieltää kirjatkin ja sensuuri on aina pahasta, mitä minustakin olisi tullut jollen olisi lapsena ja nuorena lukenut Peppiä, Nalle Puhia Karamazovin veljeksiä, Kravun kääntöpiiriä, Josephine Mutzenbacheria, Fahrenheit 451:stä, Draculaa jne. jne. Minusta olisi tullut varmaankin jokin valtion virkam…he-eetkinen? …ööh? …tota? ….mä taijanki täst lähtee tsekkaileen elämänarvojani uuelleen… meinaan…

…”Valtion virkamies? Miten helvetissä musta tuli valtion virkamies? Missä meni vikaan? Ei oo kauaakaa siit ku mä viel jaksoin osottaa mieltäni ja mellakoida valtioo vastaan ja…”

Kommentoi